Erittäin hyvä dal-resepti: edullinen pääruoka

Dal-resepti, joka hurmasi. Tämä linssiresepti on yksi parhaista dal-resepteistä, joita olen kokannut. Se on aika paljon sanottu, sillä on tämäntyyppisiä paistoksia tullut kokattua aika paljon vuosien mittaan. Kuten dalohjeet aina, myös tämä resepti on edullinen, terveellinen ja vielä vegaaninenkin. Siihen tulee sekä vihreitä että punaisia papuja. Kaksi linssityyppiä yhdessä antavat ruokaan kivasti syvyyttä. Ja tähän tulee tomaattimurskaa ja kookosmaitoa. Yhdessä nämä eri osat tekevät ruoasta rikkaan makuisen – annos on ehdottomasti pääruoka, ei lisuke. Ja millainen pääruoka se onkaan!

Jos etsit vähemmän runsasta dalia, suosittelen kolmen linssin dalia, johon tulee punaisia linssejä, keltaisia linssejä ja mungpapuja.

Flunssakausi sen kun jatkuu meillä. Meininki on ollut enemmän selviytymistä kuin uusien reseptien testaamista. Olen tosi iloinen, että ehdin silti löytää tämän! Riittoisa linssipaistos sopii nimittäin erinomaisesti arjen kaaoksen hallintaan, oli vuodenaika mikä tahansa. Ja vaatii niin vähän preppaamista, että sen teko onnistuu, vaikka kiinnostus tai energiat olisivatkin vähissä.

Linssiresepti: Olia Herculesilta

dal resepti

Resepti on Olia Herculesin tuoreesta keittokirjasta ”Home Food: 100 Recipes to Comfort and Connect”. Tämä ei ole siis mikään ”autenttista, suoraan Intiasta” -tyyppinen resepti. Vaan linssiruoka, johon tulee paljon kaikkia herkullisia aineksia.

linssidal

Ihailen tosi paljon Herculesin kykyä kirjoittaa reseptejä ja keittokirjoja. Esimerkiksi tässä reseptissä on useampikin yksityiskohta, jotka tekivät reseptistä mieleenpainuvan:

  • 1) Tässä ei kikkailla liikaa. Maustepaletti on klassista intialaista, mutta kaikkea tulee intuitiiviset määrät – 1 tl jokaista tärkeimmistä mausteista. Tämä tarkoittaa sitä, että reseptin voi oppia helposti ulkoa. Ja reseptit, joihin ei tarvitse kirjaa vaan ne tehdään fiiliksen mukaan, ovat aina erityisen hauskoja.
  • 2) Pidin paljon tuosta yksityiskohdasta, että vesi mitataan tomaattimurskatölkin avulla. Pieni juttu, mutta auttaa myös reseptin muistamisessa. Fiilis on myös erilainen kuin joissain Ottolenghin resepteissä, joihin laitetaan ties mitä aineksia 0,25 tl:n tarkkuudella.
  • 3) Ennen kaikkea tykkään siitä, että tämä on pääruoka. Tässä on paljon muunneltavuutta. Voit paistaa tai höyryttää tai pilkkoa päälle monenlaisia kasviksia. Jos tykkäät kirpeydestä, lisää vähän tuoretta silputtua punasipulia.
  • 4) Kookosmaidon vuoksi linssipata on niin täyteläisen makuinen, ettei se kaipaa kaverikseen jugurttia.
dal resepti

Muita reseptejä, joita olen kokannut Olia Herculesilta: täytetty kurpitsa sekä ukrainalaiset uuniomenat

Samantyyppistä meininkiä on myös: pinaatti-kikhernecurryssa.

Tulosta Jaa Facebookissa Pinnaa resepti

Erittäin hyvä dal

Intialaiseen tyyliin maustettu linssipata. Tosi helppo ja tasapainoinen ruoka. Resepti on Olia Herculesin kirjasta "Home Food". 4-6 annosta.
Valmisteluun 5 minutes
Liedellä 1 hour 5 minutes
Aikaa yhteensä 1 hour 10 minutes
Annoksia 6 annosta

Välineet

  • blenderi tai sauvasekoitin

Ainekset

  • 2 rkl kookosöljyä tai: 1 rkl ruokaöljyä ja 1 rkl vegaanista voita
  • 2 keskikokoista sipulia tai 200 g salottisipuleita, viipaloituna
  • 3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 4 cm pala inkivääriä hienonnettuna, ei tarvitse kuoria
  • 20 g tuoretta kurkumaa tai 1 tl jauhettua kurkumaa. Hienonnettuna, ei tarvitse kuoria.
  • 400 g tomaattimurskaa
  • 4 dl vettä (tomaattimurskapurkin verran)
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl jauhettua uustokuminaa
  • 0,25 tl chilijauhetta
  • 400 g kookosmaitoa (1 tölkki)
  • 150 g punaisia linssejä n. 2 dl
  • 150 g vihreitä tai ruskeita linssejä n. 2 dl
  • suolaa maustamiseen, maun mukaan

Ohjeet

  • Kuumenna öljy keskikokoisessa kattilassa keskilämmöllä. Lisää sipulihake. Paista noin 8 minuuttia, aina ajoittain sekoitellen, kunnes sipuli on muuttunut kullanruskeaksi. Jos sipuli meinaa tarttua pannun pohjaan, lisää vähän vettä.
  • Lisää seuraavaksi hienonnettu valkosipuli, inkivääri ja kurkuma. Jatka paistamista noin 3-4 minuutin ajan.
  • Laita blenderiin tai sauvasekottimen kestävään astiaan sipulipaistos ja tomaattimurska. Pyöritä tahna tasaiseksi ja kumoa seos takaisin kattilaan.
  • Lisää mukaan tomaattitölkin verran vettä (4dl). Lisää mukaan myös kookosmaito. Kuumenna seos kuplivaksi.
  • Huuhtele ruskeat ja punaiset linssit siivilässä juoksevan veden alla. Lisää ne mukaan paistokseen. Anna seoksen kuplia miedolla lämmöllä yhteensä noin 40-50 minuutin ajan, kunnes ruskeat linssit ovat pehmenneet kunnolla. Sekoittele aika ajoin, jotta paistos ei pala pohjaan. Jos rakenne on liian kiinteä tai dal alkaa kuplia hurjasti yli, lisää vähän kuumaa vettä, noin desilitran verran.
  • Tarkista maku lopuksi. Lisää suolaa oman maun mukaan.

Lisätietoa

Blenderin/tehosekottimen käyttö ei ole pakollista, mutta se tekee rakenteesta silkkisemmän.
Voit korvata kookosmaidon kaurakermalla.
Tarjoa tämän linssin kanssa esimerkiksi silputtua salottisipulia tai punasipulia tai yrttejä.  
Linssipaistos sopii monien erilaisten kasvisten kanssa, esimerkiksi uunijuuresten tai paistetun lehtikaalin kanssa. Se toimii hyvin myös pitaleivän täytteenä. 
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *