Piti tehdä ukrainalainen punajuurikeitto. Luin kuitenkin ohjetta väärin – suunnittelemaani reseptiin ei tarvittukaan kiloa punajuuria, vaan ainoastaan kaksi kappaletta. Ja koko pussillinen oli jo kuorittu. Piti siksi etsiä joku muu resepti borssikeitolle. Eikä punajuuren tahrimilla käsilläni löytynyt kuin vain venäläinen keittokirja. Joten tästä tulikin sitten venäläinen borssikeitto. Ukrainalaisessa hengessä laitoin kuitenkin proteiiniksi papuja. Ohje on saanut vaikutteita Darra Goldsteinilta. Hänen reseptiään seuraten keitto on venäjän-juutalaiseen tyyliin hapanimelä. Jos käytät vegaanista ranskankermaa, ohje on vegaaninen.

Tämä ongelmani venäläisen ruoan kanssa sai pohtimaan sitä, kuinka moraalisesti sallittua (tai kutsuvaa) tällä hetkellä on kokata ja nauttia venäläisestä ruoasta. Borssikeitonkin kohdalla muistutetaan tällä hetkellä mielellään sitä, että borssikeitto on pohjimmiltaan ukrainalainen ruoka, ja ukrainalainen borssinkeittotraditio nostettiin vasta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Saako venäläistä ruokaa kokata?

Monesti eri maiden ruokakulttuureja on vaikea erottaa toisistaan. Erot kahden eri maan ruokakulttuurissa ovat harvoin suuria, varsinkin jos niillä on ollut paljon yhteyksiä toistensa kanssa. Suomessa, varsinkin Itä-Suomessa, on kokattu iät ja ajat samanlaisia ruokia kuin Venäjän puolella. Siksi tuntuisi epätarkoituksenmukaiselta vältellä nyt kokonaan venäläisiä reseptejä. 

Jos eri maiden keittiöitä alkaa vältellä sen vuoksi, että niiden poliittinen järjestelmä on epädemokraattinen tai että valtionjohdossa tehdään moraalisesti tuomittavia asioita, niin hyvin harvassa olisivat ne valtiot, jolloin ruokaa tällöin voisi kokata. Kiinalainen ruoka, turkkilainen ruoka – tai sen puolen yhdysvaltalainen keittiökään – eivät kyllä läpäisisi kovin tiukkaa seulaa. 

Sitä paitsi venäläisten elintarvikkeiden tuontikielto pitää huolta siitä, ettei ainakaan kokkaa venäläisillä aineksilla ja päädy niiden kautta tukemaan Putinin hallintoa. 

Mutta haluaako tässä tilanteessa nimetä tehdyn ruoan nimenomaan venäläiseksi? Viime viikonloppuna Hesarissa haastateltiin Berliinissä venäläistä ruokaa tarjoavaa ravintoloitsijaa, joka oli alkanut vähentää venäjänkielisten ruoka-annosten nimiä ravintolansa listalla. Lidlillä on Itä-Eurooppa –viikot, ei venäläiset. En tiedä, mitä ajattelisin asiasta, jos valmistaisin itse nyt suomalaisista kurkuista ”venäläisiä suolakurkkuja”. Ehkä saattaisi tulla mieleen, että venäläisyys ei ole nyt mikään paras myyntivaltti. Ehkä mielessä saattaisi käydä, että entä jos nimeäisi koko kurkkusäilykkeen uudelleen? 

Ei olisi ensi kerta, kuin näin tehdään sodan vuoksi.

Onko ruokalajeilla kansallisuuksia?  

Vielä muutama vuosi sitten kerrottiin hauskana kuriositeettina siitä, miten amerikkalaiset eivät ole pitäneet saksalaisista ruoannimistä. Ensimmäisen maailmansodan myötä monia saksalaisia asioita yritettiin nimetä uusilla nimillä. Frankfurterista/wieneristä tuli hot dog, sauerkrautia yritettiin nimetä freedom cabbageksi. Jollain ihmeellä hamburger säilyi kuitenkin hampurilaisena.

2000-luvun alussa Yhdysvalloissa koitettiin uudelleennimetä ranskanperunat freedom fries’iksi. WTC-iskujen jälkimainingeissa Ranskaa parjattiin siitä, etteivät he suostuneet antamaan tukeaan Irakiin hyökkäämiselle. Tämä sai jotkut ihmiset ehdottamaan Ranskaan liittyvien ruokalajien uudelleennimeämistä. Ehdotus ei kuitenkaan ottanut kunnolla tuulta alleen, eivätkä freedom friesit tai freedom toast vakiintuneet koskaan käyttöön. 

Pari viikkoa sitten kerroin thaimaalaisen larbin yhteydessä siitä, miten ruokien nimeäminen ilmentää joskus nationalistista laajentumishalua. Siinä tapauksessa yhden, pienemmän alueen ruoka nimettiin nimetä hallitsevamman valtion ruokaperinnöksi. Freedom friesin kohdalla on kuitenkin kyse siitä, että on tahdottu kieltää tai vähätellä ruokaan yleensä yhdistettyä valtiota – eiväthän jenkit olleet omimassa ranskanperunoita itselleen! (Sitä paitsi eiväthän ranskalaiset perunatkaan ole ranskalaisia vaan belgialaisia – tämän nimen arvellaan taas johtuvansiitä, etteivät ruokaa 1. maailmansodassa maistaneet amerikkalaissotilaat ymmärtäneet että Vallonia oli Belgiaa, koska siellä puhuttiin ranskaa.)

Borssikeiton kohdalla tilanne on vähän erilainen. Suomessahan keitto esitetään usein ”venäläisenä ruokana”. Jos lähdetään siitä, että borssikeiton alkuperä onkin Ukrainassa, voidaan ajatella, että siinä on tapahtunut sama asia kuin larbissakin. Isompi ja näkyvämpi alue on ominut pienemmän paikan ruokakulttuurin perintöä. (Borssikeittoa syödään ihan superlaajalla alueella, aina Kalingradista Kaukasukselle ja Iraniin ja Japanin rannikolle asti.)

Samalla nämä kiistat kertovat myös siitä, miten päätöntä ruokalajien nimeäminen vain yhden alueen mukaan usein on. ”Ukrainalainen borssikeitto” ja että se on eri asia kuin ”venäläinen borssikeitto” voi olla hyödyllinen yksinkertaistus. Todellisuus sen takana on kuitenkin usein paljon monisyisempi.

Mitä käy tulevaisuudessa ruoille ja ruokalajeille, joiden nimet viittaavat Venäjään? Kutsutaanko venäläistä salaattia enää tällä nimellä? Ei enää saslikia, vaan mieluummin mongolialaisia lihavartaita? Russian dressing vai freedom dressing? Ukrainalaiset varenikit vai venäläiset pelmenit? Venäläinen meetvursti vai tumma meetvursti? Sen näemme pian.

Tein kasvisliemen alusta asti – tässä voi myös oikaista.

Ohje: Darra Goldsteinilta

Tämä venäläinen borssikeitto on ottanut vaikutteita Darra Goldsteinin kirjasta Beyond the North Wind: Russia in recipes and lore. Laitoin tähän keittoon alkuperäisestä ohjeesta poiketen – ja kaikkien suositusten vastaisesti – punakaalia valkokaalin sijaan. Kyllähän se aika erilaiselta näytti! Maku oli onneksi kuitenkin todella kiva.

Alkuperäiseen reseptiin tuli myös lihaa, korvasin sen tässä pavuilla. Voit käyttää kidneypapuja tai mustapapuja. Keitosta tulee silloin mukavan kevyt.

Tämän keiton etikkaisuus tuli punaviinietikalla ja sitruunamehulla. Suosittelen testaamaan! Maku tulee hauskalla tavalla erilaiseksi kuin sillä tavanomaisella väkiviinaetikalla. Goldstein käytti sokeria varsin liberaalisti – 6 ruokalusikallista. Käytin itse saman määrän. Se oli kyllä hyvää, mutta vähän vähempikin saattaa riittää.

Tämä on herkullinen ohje. Se maistuu ihanan lohdulliselle koleina päivinä. Syötävää riittää pitkäksi aikaa, ja tarvittaessa sitä voi myös pakastaa.

Lohdullisista happamista & makeista keitoista myös tämä on hehkuttamisen arvoinen: paras hot and sour -keitto

Resepti alla. Ja pakollinen mainos loppuun – tilaa mun uutiskirjeeni, niin saat postaukset suoraan meiliisi. Ja kiitos kaikille tilaajille! Kohta tulee 20 täyteen 🙂 Ihan eri tavalla motivoivaa kirjoittaa kun voi ajatella, että joku ehkä lukeekin näitä.

Piristä sähköpostiasi ruokakuulumisilla – tilaa uudet reseptit sähköpostiisi:

En jaa osoitettasi koskaan eteenpäin, ja voit lopettaa tilauksen koska vain.