Indonesialainen tempe manis – upealta tuoksuva temperesepti

tempe

Olen etsinyt jo jonkin aikaa kivaa ja helppoa arkiruokareseptiä tempelle. Nyt löytyi kiva ehdokas! Ihastuin tosi paljon tähän nopeaan indonesialaiseen pääruokareseptiin, jossa tempe aluksi paistetaan ja sitten maustetaan. Ei mitään aikaavieviä marinoimisia! Kecap manista, sitruunaruohoa ja limetinlehtiä sisältävä kastike on niin aromaattinen, että se komppaa hyvin vahvaa tempen makua. Tätä kokatessa keittiössä tuoksuu ihanan herkulliselle.

Temperesepti vihreille kasviksille

Tähän vegaaniseen reseptiin käytetään tempehiä ja lehtikaalta. Lehtikaalin voi korvata hyvin jollain muulla vihreällä kasviksella – esimerkiksi pakastepavuilla, herneillä, pinaatilla tai parsakaalilla. Alkukesästä kokeilevampi kaveri voisi käyttää tähän maitohorsman varsia ja lehtiä. (porkkanan naatit toimisivat varmasti myös hyvin, varsinkin jos ryöppää ne nopeasti ennen paistoa.)

Tempen kaveriksi sopii hyvin: aasialainen raastesalaatti

Tempe (tai tempeh) on erityisen suosittu Indonesian ruokakulttuurissa, ja resepti vaatiikin pientä varustautumista kuiva-ainekaapin osalta. Pääosaroolissa on makea kecap manis -maustekastike. Sitä löytyy nykyisin aika hyvin kaikista isommista kaupoista. Lisäksi tarvitaan sitruunaruohoa, galangal-juurta, tuoretta chiliä ja limetinlehtiä. Jos sinulla ei ole galangalia, korvaa se vähän isommalla määrällä inkivääriä. Limetinlehtien puutteen voit korvata lisäämällä limettiä lopussa vähän enemmän. Säilytän itse näitä aineksia lähestulkoon aina pakkasessa. Siellä ne kestävät pitkään ja ilahduttavat niinä päivinä, kun tahtoo kokata thaimaalaista tai indonesialaista safkaa.

Kecap manis – kiinalaisten lahja Indonesialle

Kecap manis -kastike on tosi makea, ja reseptiin lisätään myös sen oheen sokeria. Suosittelen tarjoamaan tätä ruokaa jonkun kuitupitoisen hiilarin tai salaatin kaverina – keitetty täysjyväriisi on aika luonnollinen kaveri tälle. Myös höyrytetty parsakaali toimii hyvin oheislisukkeena.

Reseptin taustalla on Lara Leen Coconut and Sambal: Recipes from my Indonesian Kitchen -keittokirjassa julkaistu resepti. Lämmin suositus tälle keittokirjalle – se on ollut viime vuosina jonkinlainen hitti keittokirjapiireissä. Tein joitain pieniä muutoksia – ennen kaikkea vähensin suolan määrää. Öljyn suhteen mun oma fiilis on, että ei kannata ajatella, että tempe pitäisi friteerata – tavallinen paistaminen (noin 0,6 desilitralla öljyä) riittää ihan hyvin.

Kecap manis -kastikkeen kerrotaan syntyneen 1800-luvun puolivälissä, kun paljon kiinalaisia muutti Javan saarelle oopiumisodan myötä. Kiinalaiset huomasivat, että saarelaiset pitivät makeista ruoista. Kecap manis on soijakastiketta, johon on lisätty ruskeaa sokeria. Itse olen vielä vähän vieraassa maastossa indonesialainen keittiön kanssa. Leen kirja on tosi inspiroiva johdatus aiheeseen – ainakin tämän temperuoan perusteella tuli fiilis, että olisi kiva jatkaa kokeiluja indonesialaisen ruoan parissa.

Pysy kartalla uusista resepteistä – tilaa ne sähköpostiisi:

Voit lopettaa tilauksen koska vain.

Katso myös: Brittiläistä pubiruokaa: tempeh-ale -piiras

tempe manis
Tulosta Jaa Facebookissa Pinnaa resepti

Tempe manis – Tempeä makeassa soijakastikkeessa

Indonesialainen nopea tempehresepti
Annoksia 4 annosta

Ainekset

  • 100 g maapähkinöitä (suolattomia) joko kokonaisia kuorellisia tai paahdettuja kuorittuja
  • 400 g tempehiä leikkaa kuutioiksi, n. 1 x 3 cm
  • 3 banaanisalottisipulia tai 6 tavallista salottisipulia
  • 4 valkosipulinkynttä kuori ja silppua pieneksi
  • 4 punaista chiliä (tai oman maun mukaan) Poista siemenet, jos haluat vähemmän tulisuutta. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi
  • 1 sitruunanruohon varsi hakkaa vähän rakennetta rikki
  • 4 limetinlehteä (pakasteesta) leikkaa tosi ohuiksi viipaleiksi
  • 1 tl tuoretta inkivääriä pieneksi hakattuna
  • 1 tl tuoretta galangalia pieneksi hakattuna (tai korvaa inkiväärillä)
  • 200 g lehtikaalta suikaloitu pieneksi
  • 3 rkl kecap manis -kastiketta lisäksi vähän paistamisen aikana
  • 2 rkl ruskeaa sokeria (esim. demerara)
  • ruokaöljyä paistamiseen
  • limetti oheen ja koristeluun

Ohjeet

  • Jos käyttämäsi maapähkinät eivät ole vielä paahdettuja, paahda ne nopeasti pannulla. Laita pähkinät paistinpannulle, ja paahda niitä keskilämmöllä usein sekoitellen kunnes pähkinäinen aromi leviää lieden ylle. Varo, etteivät pähkinät pala. Kaada pähkinät kulhoon odottamaan.
  • Kaada iso loraus öljyä lämpimälle paistinpannulle (noin neljä ruokalusikallista) ja anna sen kuumentua. Kun öljy on jo reilusti lämmintä, lisää puolet tempehistä. Paista ja sekoittele ajoittain kunnes tempehkuutiot ovat saaneet kullanruskean värin, n. 3-4 minuuttia. Nosta kuutiot kuivumaan lautaselle, jonka päällä on talouspaperi. Lisää vähän paistoöljyä ja paista loput tempekuutiot samalla tavalla. Nosta nekin kuivumaan talouspaperin päälle.
  • Tässä vaiheessa tarkista, paljonko paistinöljyä on jäljellä. Jos määrä näyttää vähemmältä kuin 2 rkl, lisää vähän öljyä. Paista miedolla lämmöllä salottisipulit, valkosipuli ja chilit, kokonainen sitruunaruoho, leikatut limetinlehdet, inkivääri- ja galangalhake. Paista kunnes sipulit ovat pehmenneet.
  • Lisää vähän paistolämpötilaa, ja lisää mukaan lehtikaali. Paista noin 1 minuutin ajan.
  • Lisää tempehkuutiot ja paahdetut maapähkinät paistinpannulle, ja sekoita ainekset. Lisää kecap manis ja sokeri, ja sekoita kunnes kastike on sekoittunut hyvin joukkoon. Poista lopuksi sitruunanruoho. Ota paistinpannu pois lämmöltä ja nosta tarjoilulautaselle. Lisää muutama limetinviipale oheen.

Lisätietoa

  • Itse käytän tällaisissa resepteissä usein kuorellisia maapähkinöitä. Syy on, että niitä on paljon helpommin saatavilla kuin kuorittuja maapähkinöitä tai valmiiksi paahdettuja maapähkinöitä. Jos käytät kuorellisia maapähkinöitä, voit kuoria pähkinät paahtamisen jälkeen. Itse lähinnä puhaltelen pahimmat kuoret pois päältä – ei se ole niin tarkkaa.
  • Tempe manis maistuu hyvältä myös ilman tulisuutta. Jos joudut poistamaan chilin kokonaan, saat tulisuutta takaisin lisäämällä päälle vaikkapa srirachaa tai sambal oelek -kastiketta. 
  • Ohjeessa tempe pilkotaan 1 x 3 cm -kuutioiksi – ymmärsin että tällainen pitkänomainen muoto olisi tyypillinen tapa tälle reseptille. Itse tein kuutiot 1,5 cm x 1,5 cm:nä. Eipä tuolla ollut mitään väliä – ero on ainoastaan esteettinen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *