Meksikolainen paputahna – frijoles refritos

Meksikolainen paputahna, toiselta nimeltään kahdesti paistetut pavut, on yksi väli-ja etelä-amerikkalaisen keittiön kulmakivistä. Paputahnalle on lukemattomia käyttökohteita näiden alueiden ruokia kokatessa. Se on hyvää riisin kanssa, tortilloissa tai vaikkapa leivän päällisenä. Reseptin voi tehdä joko tölkkipavuilla tai itse keitetyillä pavuilla. Tahna onkin todella yksinkertainen, mutta siinä on paljon makua ja lohdullisuutta.

Jos mun pitäisi muuten valita yksi ruoka, jota söisin loppuelämäni ajan, se olisi muuten oletettavasti tämä tahna. Varsinkin, jos siihen saisi jotain höystöjä, kuten maissitortilloja, tomaatia, limettiä ja ranskankermaa kaveriksi. Uskon nimittäin, että monimutkaisempiin ruokiin kyllästyisi aika nopeasti.

Texmexiä ja meksikolaista:

Harhaanjohtavaa markkinointia

paputahna

Viittaus kahteen kertaan paistamisesta ei ole totta. Tahnasta käytetään myös englanniksi usein nimeä refried beans, mutta paputahna on silti vain kertaalleen paistettu.

Tähän papureseptiin voi käyttää joko mustia papuja tai pintopapuja. Valitsit kumman tahansa vaihtoehdon, ihanteellisinta on aina tietysti käyttää alusta asti paistettuja papuja. Tällöin voit notkistaa tahnan papujen keitinliemellä, joka on huomattavasti herkullisempaa kuin papujen tölkkiliemi. Mutta toimii tämä ilmankin. Tahnan pyreemäisyyden suhteen voit mennä omien mieltymystesi mukaan. Serious Eatsissa Daniel Gritzer oli sitä mieltä, että tahnan tulisi jäädä aika karkeaksi ja suositteli siksi muussaamaan tahnan käsin. Itse pidän kyllä vähän tahnamaisemmasta versiosta, ja teen omani sauvasekottimella.

Resepti on hyvin suoraviivainen ja mausteiden määrä vähäinen. Tahna maistuu hyvälle sekä kuumana että huoneenlämpöisenä. Joten kun olet kerran tehnyt sitä, on hyvin todennäköistä että tulet löytämään tälle monenlaisia käyttökohteita. Itse tykkään käyttää tätä tahnaa etenkin tortillojen kanssa. Jos olet sattunut hankkimaan avokadoja, tämä tahna sopii tosi hyvin yhteen niidenkin kanssa. Myös tomaattisalsa toki on aina klassikko. Itse tein salsasta talviseen keittiöön sopivan version, eli korkkasin maissipurkin, pilkoin muutaman kirsikkatomaatin joukkoon ja puristin yhden limetin mukaan.

Hauskaa viikonloppua! Hitaasti poreileva papupata on mielestäni yksi helpoimmista tavoista tehdä ruoanlaittoon viikonloppufiilistä 🙂

Piristä sähköpostiasi ruokakuulumisilla – tilaa uudet reseptit sähköpostiisi:

En jaa osoitettasi koskaan eteenpäin, ja voit lopettaa tilauksen koska vain.

Tulosta Jaa Facebookissa Pinnaa resepti

Frijoles refritos – Kahdesti paistetut pavut

Klassinen meksikolainen paputahna, joka sopii myös texmex-ruoan kanssa.

Ainekset

  • 6 dl mustia papuja tai pintopapuja

    Joko itse keitettyjä papuja tai 2 tölkillistä valmiita papuja (ks. vihje) Valutettuja, liemi talteen otettuna

  • n. 1 dl papujen lientä (keitinlientä tai purkista) Jos nestettä ei ole purkissa tarpeeksi, jatka kasvisliemellä.
  • 3-4 rkl oliiviöljyä tai vegaanista voita
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 0,5 tl juustokuminaa tai oreganoa vapaaehtoinen
  • 0,5 tl suolaa tai maun mukaan

Ohjeet

Jos käytät kuivia papuja

  • Aloita liottamalla papuja yön yli vedessä. Kaada aamulla liotusvesi pois ja laita pavut kiehumaan kattilaan isoon määrään vettä. Lisää keitinveteen suolaa noin 1 tl sekä 2 laakerinlehteä. Keitä miedosti poreilevalla lämmöllä kunnes pavut ovat kypsiä, noin 2-3 tuntia.

Sekä kuivien ja tölkkipapujen kanssa jatka tästä

  • Kuumenna 1,5 rkl öljyä paistinpannulla. Paista sipulia noin 3-4 minuuttia. Lisää valkosipuli, ja jatka paistamista vielä 1 minuutin ajan. Lisää pavut, loput rasvasta, suola ja juustokumina, jos käytät sitä. Paista vielä 2-3 minuuttia, kunnes pavut ovat lämpimiä.
  • Siirrä paistetut ainekset pannulta kulhoon. Muussaa ne joko sauvasekottimella tai perunasurvimella. Jos seos tuntuu liian kuivalta, lisää vähän keitinlientä. Tarkista suolan määrä ja lusikoi tarjoilukulhoon.

Lisätietoa

  • Jos käytät kuivia papuja, keitä kerralla isompi määrä ja pakasta loput. Tähän reseptiin vaaditaan reilut 300 grammaa kuivattuja papuja, noin kolmannes kilon papupussista. 
  • Jos tölkkipavuissa ei ole tarpeeksi nestettä, voit jatkaa nestettä kasvisliemellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *