
Teksasilainen papusalaatti on parhaimmillaan silloin, kun käytössä on tuoreita yrttejä ja meheviä tomaatteja. Raikas papudippi sopii hyvin texmex-ruoan kanssa. Siitä tulee kiva dippi nachojen kanssa tai sitä voi upottaa tortillan sisään. Terveellisen papusalaatin kavereiksi sopivat myös grilliruoat, kuten vaikka maissit. Jos keittää kaveriksi riisiä, ohraa tai perunoita, tästä voi tehdä konstailemattoman salaatin. Ihanan monikäyttöistä, siis!
Tästä ohjeeseen tulee litra papuja tai kaksi purkkia papuja. Eli ihan iso satsi, siis. Suosittelen Papulisäke maistuu hyvältä vielä monta päivää. Salaatti sopii hyvin myös meal prep -tilanteisiin.
Mustasilmäpavut Yhdysvalloissa
Mustasilmäpavut ovat tänä päivänä suosiossa eri puolilla maapalloa. Pavut ovat alunperin Länsi-Afrikasta, mutta sieltä ne ovat levinneet moneen maanosaan. Ne ovat erityisen suosittuja Yhdysvaltain etelävaltioissa, jossa sekä viljellään että käytetään paljon mustasilmäpapujen eri lajikkeita. Heillä on myös kehittynyt monia paikallisia mustasilmäpapulajikkeita.
Syy siihen, miksi mustasilmäpavut ovat niin suosittuja Yhdysvaltojen eteläosissa, johtuu puolestaan orjuudesta. Orjat toivat paljon ruokakulttuuriaan – sekä ruokiaan että maatalousosaamistaan – mukanaan Yhdysvaltoihin. Mustasilmäpavut tulivat Yhdysvaltoihin jo 1600-luvun lopussa, jolloin orjat viljelivät niitä Virginiassa. Mustasilmäpapujen suosio kasvoi suureksi kuitenkin vasta itsenäistymisen jälkeen.
Orjat toivat Afrikasta mukanaan tietoa myös monien muiden kasvien kasvattamisesta. Näihin kasveihin kuuluvat mustapapujen lisäksi esimerkiksi kahvi, vesimeloni, rooibos, palmuöljy, okra, jamssi, kolapavut, durra ja hirssi. Nämä vaikutteet Länsi-Afrikasta näkyvät yhä yhdysvaltalaisessa ruokakulttuurissa, kuten tässä salaatissa.
Yhdysvalloissa mustasilmäpapuja on kutsuttu usein cowbeansiksi. Syynä nimeen, että papujen varret maistuivat hyvin lehmille sitten kun sato oli korjattu. Mustasilmäpavut yhdistetään eteläosissa usein uuteen vuoteen. Samalla on monta eri teoriaa siitä, miksi mustasilmäpapuja syödään uutena vuotena.

Teksasin kaviaari -papusalaatti: kotitaloustietelijän keksintö
Teksasin kaviaari -salaatin keksijäksi nimetään puolestaan Helen Corbitt. Corbitt syntyi New Yorkista ja valmistui kotitaloustieteistä. Uransa alkuvaiheessa hän teki töitä erityisesti ravitsemuksen parissa, koittaen vaikuttaa siihen että sairaaloissa tehtäisiin maukasta ruokaa. Corbitt muutti Teksasiin 1940-luvun alussa, jossa hän työskenteli useissa teksasilaisravintoloissa. Hän teki tätä salaattia aluksi Neiman Marcus -ostoskeskuksen ravintolassa. Kun papusalaatti alkoi saada enemmän suosiota, kauppa alkoi myydä sitä myös suoraan purkista.
Corbitt lopetti Neiman Marcusilla 1950-luvulla. Sen jälkeen hän kirjoitti neljä hyvin suosittua keittokirjaa. Nämä keittokirjat korostavat usein terveellisyyttä . Ravitsemustieteilijän tulokulma näkyi siis Corbittin työssä läpi elämän.
Ruokahistoria = voittajien (lue: mainostoimistojen) kirjoittamaa
Joku voi tietysti kysyä, että miten Afrikasta tulleet ihmiset sitten kokkasivat ja söivät mustasilmäpapuja? Eikö heilläkin ollut omia reseptejään papujen tekemiseen? Jos resepti on näin yksinkertainen – papuja ja vinaigrette, oikeastaan – eikö ole todennäköistä, että jollekin olisi tullut jo aiemmin mieleen tämä papusalaatti ennen Corbittia? En lähde näihin spekulaatioihin tätä pidemmälle.
Sanon kuitenkin sen, että tällaista keittotaidon ja varsinkin ruokareseptien historia usein on. Valkoiset ja ylemmistä sosiaaliluokista tulevat ihmiset nimetään mieluusti keksijöiksi. Ihannetilanteessa resepti on kehitetty jossain aikansa glamour-ravintolassa, ja lopputulos on helposti tuotteistettavissa. Silloin siitä on helppo luoda tarina. Ja tämä tarina toimii samalla valmisruoan mainospuheena. Niin kuin tässä Teksasin kaviaarin tapauksessa.
Samaan aikaan huonommassa asemassa olevien ihmisten tavat ja keksinnöt jäävät usein sivummalle. Tällainen pinnallinen ruoka- ja reseptihistorian kirjoittamisen tapa vaivaa etenkin reseptejä, jotka ovat syntyneet hyvin epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa. Esimerkiksi intialaisen ruokakulttuurin kohdalla tämä räikeys on usein silminpistävää.
Ruokahistorian uudelleenkirjoittamiselle on siksi vielä kova tarve.
Alkuperäinen Teksasin kaviaarin resepti hyvin yksinkertainen. Salaisuus on jälleen kerran etikassa. Nykyisin reseptistä on tietysti niin monia eri variaatioita kuin kuvitella saattaa. Tässä mun versiossani meininki pysyy hyvin yksinkertaisena. Jos haluat, voit lisätä siihen avokadoa tai maissia.
Lue myös: italialainen tomaatti-kikhernepanzanella
Mustasilmäpapuja – tai jotain muuta
Tähän papusalaattireseptiin tulee ihannetilanteessa mustasilmäpapuja. Jos et ehdi liottaa ja keittää papuja, käytä silloin kahta hyvin valutettua tölkkipapupurkkia. Paras yhdistelmä syntyy, kun yhdistät kahdensorttisia papuja, esimerkiksi valkeita ja mustia papuja. Myös kidneypavut sopivat tähän hyvin.
Jos käytät reseptiin kuivattuja mustasilmäpapuja, liota ne aluksi yön yli. Kuivia papuja tarvitaan noin 4 desilitraa. Keitä pavut seuraavana päivänä kevyesti suolatussa vedessä. Maku on silloin parempi. Itse lisään yleensä papujen keitinliemeen pari laakerinlehteä. Kaikki muu onkin aika yksinkertaista. Salaatti on dippinä parasta kylmänä. Mutta jos meininki kaipaa sitä, se maistuu hyvältä myös mikroiltuna.
Kokkaamisen iloa! Jos kokeilit reseptiä, olisi kiva jos kommentoit alle 🙂
Piristä sähköpostiasi ruokakuulumisilla – tilaa uudet reseptit sähköpostiisi:
En jaa osoitettasi koskaan eteenpäin, ja voit lopettaa tilauksen koska vain.

Teksasin kaviaari
Ainekset
- 1 litra esikeitettyjä mustasilmäpapuja tai kaksi tölkkiä papuja, ks. vihje alla.
- 3 kevätsipulia silputtuna – voit korvata puolikkaalla punasipulilla
- 4-5 oksaa korianteria vapaaehtoinen
- 1-2 tuoretta chiliä pieneksi hienonnettuna, ilman siemeniä. Esimerkiksi jalapenoja.
- 2 tomaattia kuutioituna, tai 1,5 dl tomaattimurskaa
- 1 paprika kuutioituna
- 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 limetin mehu
- 1 tl juustokuminaa
- rouhittua mustapippuria
Ohjeet
- Valuta pavut hyvin.
- Sekoita vihannekset kulhossa: pavut, kevätsipuli (tai punasipuli), korianteri, chili, tomaatit, paprika ja valkosipuli.
- Sekoita seuraavaksi kastikeaineet pienessä lasipurkissaravistaen: oliiviöljy, limetin mehu ja juustokumina. Sekoita kastike vihannesten sekaan. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Jäähdytä ainakin 4 tunnin ajan. Tarjoa kylmänä.