Helga-mummun puolukkapiirakka

Maailman paras puolukkapiirakka, jos minulta kysytään. Resepti on Helga-mummultani ja äitini reseptivihkosta poimittu. Ja paljon ovat sekä äiti että mummu tällä ohjeella leiponeetkin! Äiti tarjosi tätä puolukkapiirasta usein myös kahvilassaan. Piirakkaohje on superhelppo ja nopea. Ohje on mielestäni täydellinen siksi, että piirakka ei ole liian makea, joten sitä kehtaa tarjota välipalanakin. Osa makeudesta tulee fariinisokerista, joten maku vie herkulliseen puolukat ja kinuskikaramelli -yhdistelmän suuntaan.

Tämä resepti sopii täydellisesti niille, jotka rakastavat poimia puolukoita. Sekä äidilläni että mummullani käsitys hyvästä yhdessäolosta ja syksyisestä viikonlopun vietosta oli lähteä marjametsään aamuvarhaisella ja lähteä pois vasta silloin, kun juuri ja juuri ehtii putsata marjat valoisan ajan aikana. Äitini on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, ja heillä puolukat ovat olleet hyvin keskeisessä osassa talven ruokavaliota. Hyvin täytetty arkkupakastin on ollut ihan oikea kunnia-asia.

Lapsena nuo metsäviikonloput tuntuivat aina ihan äärimmäisen tylsiltä – miksi ei voitu vain jäädä mökille lukemaan Aku Ankkaa? Miksi ei ylipäätään voitu matkustaa syyslomalla jonnekin muualle kuin puolukkametsään? Nykyisin muisto tuntuu tietysti hyvin kultaiselta. Nyt omat marjani tulevat yleensä lähikaupasta muovipussissa. Jos alkaisin marjastaa, en edes tietäisi minne mennä, millä ja miten päästä metsästä pois.

Mummun perinneohjeita on myös tämä lättytaikina.

Perinnereseptin piirteet: epämääräiset harakanvarpaat

Kuten monet suvun perinnereseptit, myös tämä on todella käytännöllinen. Jos puolukoita vain löytyy pakkasesta, muut tämän piirakan ainekset kuuluvat yleensä keittiön vakiovarustukseen. Mitat on merkitty desilitroissa, joten tämä onnistuu keittiössä jossa ei ole vaakaakaan. Nopean googlaamisen perusteella sain vaikutelman, että monissa puolukkapiirakan ohjeissa käytetään piimää – mikä ei ainakaan itselläni kuulu mihinkään keittiön vakiovarustukseen.

Sain tämän reseptin äidiltäni muutama viikko takaperin. Se oli kirjoitettu jonkun äidin muistikirjan takasivulle. Vesilasi oli sittemmin kaatunut kirjan päälle. Onneksi äitini oli auttamassa reseptin tulkinnassa! Itse en olisi sitä nimittäin osannut tehdä.

Kirjoitin samalla äidin summittaisten muistiinpanojen viereen pölkkykirjaimilla, mistä tässä reseptissä oli oikeasti kyse. Olisi myös kiva tietää, mistä mummu oli tämän reseptin oikein poiminut talteen. Mummu viihtyi tosi hyvin ihmisten kanssa, ja hänellä oli tapana jutella ja vaihdella reseptejä muiden kanssa. Koko reseptien vaihtaminen on kyllä ollut ihan erilaista aikana ennen googlea!

Leivoimme äidin kanssa molemmat tällä reseptillä viime viikonloppuna – mummu kun oli silloin erityisen paljon mielessä. Totesimme molemmat saman asian: reseptiä ei ollut tarkoitettu kokonaiselle uunivuoalle, vaan jollekin pienemmälle paistovuoalle.

Äidin puolukkapiirakka näytti tältä – otan tästä itselleni tavoitetta:

Itse en ole päässyt piirakanleivonnassa vielä tälle tasolle. Kun leivoin tätä piirakkaa toisen kerran – vieläpä samanlaisessa Lidlin vuoassa – kuva lopputuloksesta näytti tältä:

En oikeasti ala! Nuo värit menivät kuvassa ihan miten sattuu. Ja minä sentään yritin ihan oikeasti ottaa hyvää kuvaa, jaksoin jopa nousta tuolillekin kuvaa ottamaan, ja sitten äiti räpsäisee vain kännykällä kuvan ja se on niin paljon myyvempi… Hyvä luonnonvalo vaikuttaa kuvaamiseen kyllä todella paljon.

Näitä kuvia verratessa veikkaan muuten, että äiti ei käyttänyt desilitramittaa marjoja mitatessaan. (Itse asiassa TIEDÄN, että äiti ei käyttänyt desilitramittaa.) Joten marjojen määrä on hänen versiossaan tehty sillä kuuluisalla näppituntumalla ja on vähemmän kuin reseptiin kirjoitettu 7 desilitraa.

Ekalla kerralla mulla oli taas valaistus kohdillaan, mutta marjojen määrä niin vähäinen, että ei ole tämäkään paras kuva aiheesta. Tämä menee nimittäin liian kauas siitä alkuperäisen reseptin ”ylellisen ja ylenpalttisen paljon marjoja” -tunnelmasta, vaikka piiras todella hyvänmakuinen olikin.

Ei siis auta muuta kuin jatkaa piirakoiden tekoa 🙂

Muunneltavuutta: riittää

Ohjeesta tulee siis sellainen Lidlin uunivuokaa (n. 38 x 26 cm) vastaava määrä piirakkaa. Eli puolikas uunipellillinen. Jos haluat koko uunipellillisen, tuplaa resepti.

Kaksi puolukkapussillista (yht. 400 g) sai aikaan todella marjaisan piiraan. Kuvista näkee myös, miltä marjapiiras näyttää yhdellä pussillisella.

Grahamjauhot toivat piirakkaan sopivasti juurevuutta, joka pelaa hauskasti yhteen puolukoiden kanssa. Merkkasin itselleni muistiin, että joskus olisi kiva käyttää tähän osa hapanjuuren jämäjuurta.

Ensimmäisellä leivontakerralla tein muutaman muunkin muutoksen alkuperäiseen reseptiin. Marjoja tuli silloin selvästi vähemmän, yksi pussillinen (200 g). Fariinisokerin sijaan käytin demerarasokeria. En myöskään noudattanut ohjeessa olevaa suositusta siitä, että marjat-sokeri-vehnäjauho-voiseos ripotellaan päälle, vaan kääntelin sen varovaisesti taikinan sekaan. Hyvää tuli silti. Kun toisella kerralla ripottelin marjaseoksen piirakan päälle, jäin oikeastaan miettimään sitä, olisiko parempi sekoittaa marjat varovaisesti taikinan joukkoon. Taikinan seassa kun ne eivät kärvenny niin helposti. Toisaalta puolukkapiirakka pysyy paljon ilmavampana kun marjat ovat seoksen päällä.

Äiti tarjoaa tämän kanssa usein joko jäätelöä tai kinuskikermaa. Itse jätin nämä herkut ainakin nyt välistä.

Tässä blogissa ei ole lähes ollenkaan jälkiruokia tai makeita leivontareseptejä. Siksi, kun nyt kerrankin kun teen poikkeuksen tähän sääntöön, on tosi ihanaa että resepti on näin hyvä.

Minut tämä puolukkapiirakka vie johonkin aikaan kun olin vielä lapsi. Hetkeen, jossa istutaan yhdessä ison pirttipöydän ääressä ja päivitellään kuulumisia pitkästä aikaa. Ja seinäkellot kumisivat tasatuntien ja puolituntistenkin kohdalla. Marcel Proustin madeleinet maistuivat sitruunoilta – ehkä Iin leveysasteilla sama kokemus vaatii arktisempia makuja.

Aurinkoa ja iloa!

Piristä sähköpostiasi ruokakuulumisilla – tilaa uudet reseptit sähköpostiisi:

En jaa osoitettasi koskaan eteenpäin, ja voit lopettaa tilauksen koska vain.

Tulosta Jaa Facebookissa Pinnaa resepti

Helga-mummun puolukkapiirakka

Ihana perinneresepti puolukoista
Valmisteluun 15 minutes
Liedellä 25 minutes

Ainekset

  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl maitoa
  • 1 dl sulaa voita (n. 80 g)
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl grahamjauhoja
  • 2 tl leivinjauhoja
  • 7 dl jäisiä puolukoita
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 50 g sulaa voita tai margariinia

Ohjeet

  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ota uunipelti valmiiksi ja peitä se leivinarkilla.
  • Vatkaa muna ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
  • Lisää muna-sokerivaahtoon maito ja sulatettu voi.
  • Sekoita vehnäjauhot, grahamjauhot ja leivinjauhe yhteen ja lisää ne taikinan joukkoon. Kääntele, kunnes taikina on tasainen. Lusikoi taikina uunivuoan pohjalle ja muotoile siitä tasainen pinta.
  • Laita jäiset puolukat kulhoon. Lisää fariinisokeri mukaan ja sekoita ainekset tasaisesti. Jos fariinisokeri on muuttunut klimppiseksi, tee tämä käsin jotta voit murtaa sokeripaloja pienemmiksi. Lisää seuraavaksi vehnäjauhot. Sekoita nekin tasaiseksi. Lisää viimeiseksi rasva ohuena norona, kunnes kaikki on sekoittunut tasaiseksi.
  • Lusikoi puolukat piirakkataikinan päälle. Paista piirakkaa keskitasolla 200 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Anna viilentyä hetki ennen tarjoilua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *