Tomaatti-perunavuoka on ihana ja helppo arkiruoka, joka ilahduttaa hankalankin päivän jälkeen. Reseptiin tulee valkoisia papuja, säilyketomaatteja ja vähän kermaisuutta. Edullisen perunareseptin voi tehdä helposti myös vegaanisena.
Reseptin inspiraationa toimi joku hyvin yksinkertainen pastavuokaohje. Siinä keitetty pennepasta sekoitettiin kermalla jatkettuun klassiseen tomaattikastikkeeseen. Koko komeuden päälle ripoteltiin vähän parmesania ja se paistettiin sitten uunissa. Aloin miettiä, toimisiko sama resepti myös keitetyillä perunoilla ja jos laittaisi vähän proteiinia sekaan. Ja toimihan se!
Nopeisiin uuniruokiin liittyy myös: 4 x kastike uunijuureksille sekä uunijuurekset tofulla ja romesco-kastikkeella
Tämän makumaailma toi mulle vahvasti mieleen äitini ruoat. Hän pitää paljon uuniruoista ja kokkaa niitä usein. Tosi usein, kun olen tullut junalta kotiin, on keittiössä ollut odottamassa jotain uunivuoassa tai -padassa.
Monet äidin klassikkoruoista luottavat kerman ja tomaattimurskan (tai tomaattipyreen) mainioon yhdistelmään. Yhdistelmää on nähty yhtä lailla lohen, jauhelihan kuin makkarankin kaverina. Kotipuolessani syödään paljon perunaa, joten preferensseistä seuraa usein jotain tämänkaltaista.
Ja mikäpäs siinä. Peruna on erinomaista syötävää. Muistelen yhä lämmöllä heinä-elokuuta, jolloin kokkasimme puolisoni kanssa perunoita lähestulkoon kymmenen kiloa.
Helppo perunavuoka pavuista
Tämä resepti oli mukava tehdä, sillä sen osat saattoi prepata etukäteen. Kun tuli kotiin rättiväsyneenä, ei tarvinnut kuin yhdistää perunat, kastike ja juustoraaste, pistää ruoka hetkeksi uuniin lämpenemään ja sillä selvä.
Olin tosi ilahtunut tässä reseptissä myös siitä, miten hyvin se toimi lapselle – joka viime aikoina ei ole aina ollut kovin innoissaan kodin päivällisistä. Mutta ehkä miedot umamiset maut ovat tässä se asia, joka puhuttelee yhtä lailla lasta kuin aikuistakin. Jos pitää yleensä tomaattikastikkeesta tai keitetyistä perunoista, niin pitää varmasti myös tästä.
Tein reseptin valkoisista pavuista, sillä ne toimivat hyvin yhteen italialaishenkisen ruoan kanssa. Annokseen sopisi hyvin myös kasvismakkara tai vebabsuikaleetkin. Paprikan voi jättää pois, jos sitä ei satu löytymään.
Pottujen keittäminen ei ole mitään superaikaavievää. Aikaa menee maksimissaan noin 10 minuuttia plus veden kiehumiseen menevä aika. Käytin tähän perunavuokaan keitettyjä perunoita, koska halusin että perunat olisivat tosi pehmeitä. Se pitää myös uunissaoloajan kohtuullisena.
Aurinkoista viikkoa ja voimia arjen haasteisiin!
Piristä sähköpostiasi ruokakuulumisilla – tilaa uudet reseptit sähköpostiisi:
En jaa osoitettasi koskaan eteenpäin, ja voit lopettaa tilauksen koska vain.
Tiistai-illan peruna-tomaattivuoka
Välineet
- uunivuoka (noin A4-arkin kokoinen)
Ainekset
- 1 kg perunoita joko esipestyjä tai puhdista itse
- 1 purjo, valkeat osat hienonnettuna. Voit korvata myös sipulilla.
- 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 paprika suikaloituna
- 1 tölkki kokonaisia tomaatteja tai kirsikkatomaatteja tai tomaattimurskaa
- 1 rkl punaviinietikkaa
- 2 tl sokeria
- 2 tl kuivattua basilikaa
- 1 tl kuivattua oreganoa
- 1 rkl tomaattipyreetä
- 1,5-2 dl oat fraichea tai ranskankermaa voi korvata myös kaurakermalla tai ruokakermalla
- 1 purkki valkoisia papuja valutettuna
- mustapippuria ja suolaa maun mukaan
- 2-3 rkl oliiviöljyä perunoiden päälle ja vuoan voiteluun
- 1-2 dl kasvisjuustoraastetta (esim. oatly) tai parmesania
Ohjeet
- Kuutioi pestyt perunat isohkoiksi viipaleiksi. Perunoita ei tarvitse kuoria.
- Keitä perunakuutioita suolatussa vedessä (1 rkl suolaa litraan vettä) kunnes ne ovat kypsiä mutta eivät anna vielä kokonaan periksi. Aikaa tässä menee n. 8-10 minuuttia. Valuta perunat lävikössä.
- Laita uuni kuumentumaan 200 asteeseen (jos käytät kiertoilmauunia, älä esilämmitä ja lämpötila on 175 astetta)
- Tee tomaattikastike perunoiden kypsymistä odotellessasi. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja lisää siihen sipuli ja valkosipuli. Kuullota, kunnes sipuli on vähän pehmennyt. Lisää paprikasuikaleet ja jatka paistamista, kunnes paprika on pehmennyt.
- Lisää joukkoon tölkitetyt tomaatit (painele niitä pienemmäksi kauhalla), etikka, sokeri, basilika, oregano ja tomaattipyre. Anna seoksen kiehahtaa ja tarkista kastikkeen maku. Lisää mausteita tarpeen mukaan.
- Lisää valutetut tölkitetyt pavut ja anna seoksen kiehahtaa uudelleen. Lisää sitten ranskankerma sekaan ja sekoita kastike. Tarkista maku uudelleen. Lisää pari rouhaisua mustapippuria ja suolaa tarpeen mukaan. Voit tehdä ruoan tähän asti etukäteen jo edellisenä päivänä.
- Kasaa seuraavaksi ainekset uunivuokaan. Voitele uunivuoka lorauksella öljyä. Lisää vuokaan perunakuutiot ja lorauta niiden päälle vähän oliiviöljyä. Lusikoi kastike perunoiden ylle niin että ne peittyvät. Ripottele kastikkeen päälle parmesanraastetta tai kasvisjuustoraastetta.
- Paista perunavuokaa uunissa noin 15-20 minuuttia kunnes juustoraaste on saanut kauniin ruskean värin. Nosta tarjolle. Voit tarjota annoksen kaverina ravintohiivaa jos haluat.