
Tämä resepti sai inspiraationsa unkarilaisesta lecsósta. Se on paksu paprikapata, johon tulee reilusti valkosipulia. Lisäsin padan ruokaisuutta lisäämällä mukaan reilusti linssejä. Ruoassa on hyvä terveellisyys/hinta/maku -suhde ja se kestää hyvin uudelleenlämmittämistä. Kaiken lisäksi resepti on vielä vegaaninenkin. Täydellistä syysruokaa, siis!
Tämä resepti on parhaimmillaan paprikoiden satokausiaikaan. Ruokaan tulee reilusti tuoretta paprikaa, ja sen lisäksi paprikajauhetta lisätään reilulla kädellä. ”Aika mausteista”, kuusivuotias kommentoi ruokaa.
Käytin itse paprikajauheena espanjalaista mietoa savupaprikajauhetta. Paprikajauhetta käytetään reseptissä paljon, kokonainen ruokalusikallinen, joten sen maku vaikuttaa vahvasti myös lopputuloksen makuun.
Reseptissä on paljon samaa kuin tämän blogin ikisuosikissa, espanjalaisessa linssikeitossa.

Unkarilaisia tunnelmia
Reseptin inspiraationa toimii unkarilainen lecsò. Jos haluat valmistaa sellaista, lisää joukkoon vielä neljäs paprika, poista reseptistä linssit ja vesi sekä vähennä vähän suolan määrää.
Tämäntyyppistä kasvispataa tarjotaan Unkarin ohella myös Serbian ja Tsekkien alueella. Se toimii usein lisukkeena monille eri liharuoille. Tässä hengessä uskoisin, että tämä voisi tarjota aika hauskan makuparin myös kasvismakkaralle.
Jos poistat linssit, voit tarjota ruoan kanssa myös paistettuja kananmunia – lopputulos menee silloin jo hyvin lähelle turkkilaista menemeniä. Muutenkin tämä on yksinkertainen ruoka, joka muistuttaa tyylinsä puolesta lukuisaa eriä ruokalajia. Wikipediassa läheisiä sukulaisia ovat niin peperonata, ratatouille kuin ajvarkin.
Ruokaa voi tarjoilla yksinkertaisimmillaan tuoreen leivän kanssa. Jos haluat, tämän kanssa voi kyllä keittää riisiä tai perunoita, tai tehdä polentankin. Ei ole niin monimutkaista, luovuus on sallittu 🙂
Jos ruoasta jää tähteitä, niitä voi käyttää myös kasviskeiton pohjana. Lisäsin reseptiin idean siihen, miten tämä tapahtuu.

Muita kuulumisia
Puoliso keräsi tänään viimeisen chilisatsin parvekkeelta ja pisti samalla taimet matalaksi. Taimiin oli tullut niin paljon kirvoja, ettei todellakaan huvita yrittää säilyttää niitä talven yli.
Oli kyllä erinomainen chilivuosi! Lopputulos oli jotain 700-800 palon luokkaa. Seuraavaksi nämä päätyvät fermentaatioon. Lopputuloksena on toivon mukaan iso määrä kotitekoista chilikastiketta.

Alkusyksyn kiireet ovat takanapäin, ja olen jopa viettämässä ensi viikolla pari päivää syyslomaa. Ajattelin suunnata lomalle pohjoiseen. Odotan sitä innolla. Olisi kiva päästä käymään metsässä. Voisin kuvitella, että metsäretken jälkeen tällainen pata maistuisi erinomaiselta.
Mukavaa uutta viikkoa!
PS: Jos linssiruoat kiinnostavat, suosittelen tsekkaamaan myös tämän herkullisen dal-reseptin.

Unkarilainen paprika-linssipata
Ainekset
- 3 rkl oliiviöljyä tai auringonkukkaöljyä
- 3 sipulia ohueksi suikaloituna
- 4 valkosipulin kynttä murskattuna
- 1 rkl paprikajauhetta (mielellään makea savupaprikajauhe)
- 0,5 tl cayennepippuria tai maun mukaan
- 3 paprikaa (keltaisia tai punaisia) suikaloituna
- 1 purkki tomaattimurskaa
- 2,5 dl vihreitä linssejä huuhdeltuna
- 1 tomaattimurskapurkki vettä
- 1 tl suolaa tai maun mukaan
- mustapippuria
Ohjeet
- Ota iso pata ja kuumenna öljy siinä. Lisää sipulit ja kuullota keskilämmöllä noin 6-7 minuuttia, kunnes ne ovat läpikuultavia.
- Lisää valkosipuli, paprikajauhe, cayennepippuri sekä pilkotut paprikat. Jatka kuullottamista keskilämmöllä n. 10 minuuttia, kunnes paprikat alkavat olla makeita ja pehmeitä.
- Huuhtele linssit siivilässä. Lisää ne padan joukkoon. Lisää mukaan myös purkki tomaattimurskaa sekä purkillisen verran vettä. Mausta suolalla.
- Anna padan poreilla keskilämmöllä kunnes suurin osa vedestä on haihtunut ja linssit ovat sopivan pehmeitä. Sekoittele aika ajoin. Linssien kypsymisessä kestää noin 25-30 minuuttia. Jos vettä haihtuu liiaksi, lisää vielä pieni määrä vettä mukaan. Mausta mustapippurilla oman maun mukaan.
- Tarjoa kuumana hyvän leivän kanssa.