
Tämä uuniruoka on täydellistä syysruokaa! Lohkoperunat tofulla on helppo kokattava niinä päivinä, kun sinulla on iso blokki tofua, pussillinen perunoita ja tomaattimurskaa. Ei mitään turhan erikoisia aineksia, siis… Turkkilaisesta paprikatahnasta on iloa, mutta ilmankin tulee toimeen. Jos käytät vegaanista jugurttia, lopputulos on vegaaninen.
Perunoiden ja tofun yhdistäminen toisiinsa vaatii joskus vähän luovuutta. Tämä resepti osoittaa, että pienellä maustamisella ja parin kastikkeen avulla nämä ainekset toimivat enemmän kuin hyvin yhdessä.

Lohkoperunat ja tofu saivat inspiraationsa tästä Nigellan kirjakerhossa vasta julkaistusta reseptistä. Tuohon reseptiin tuli maustettua jauhelihaa. Aloin kokkaamaan reseptiä, ja suunnittelin korvaavani lihan soijarouheella… Mutta sitten huomasin, että kaapista ei löytynytkään soijarouhetta! Joten kokkasin lopulta ruoan isosta super tahoe -tofukuutiosta. Se toimi yllättävän hyvin! Maustetahna toi tofuun paljon makua.
Resepti muistutti muuten tyyliltään yhtä omaa ”lohkoperunat uunissa” -ruokasuosikkiani, eli Glorian Ruoassa ja Viinissä aikoinaan julkaistua Anu Braskin perunanachopeltin ohjetta. Olen kokannut sitä reseptiä ainakin viidesti, joten voin suositella sitäkin todella lämpimästi.
Peltiruoka toimii myös ranskisten kanssa

Alkuperäisessä reseptissä perunat paistettiin ranskalaisiksi. Uskon että tämä resepti toimisi hyvin myös valmisranskisten kanssa.
Jos tämäntyyppiset reseptit ovat sinun juttusi, mutta aikaa on vähän enemmän, suosittelen myös seitankebabin tekoa.
Reseptissä käytetään kahta turkkilaisen keittiön tyypillistä ainesosaa: mietoa paprikatahnaa sekä chilijauhetta. Jos sinulla ei ole turkkilaista chilijauhetta, korvaa se korealaisella gochugarulla (jos sitä sattuu olemaan paremmin). Laveammassa tulkinnassa korvikkeeksi käy mikä tahansa mieto chilijauhe. Jos chilijauhe on tulisempaa, vähennä jauheen määrää omaan makuun sopivaksi. Jos sinulla ei puolestaan ole paprikatahnaa, korvaa se tomaattipyreellä. Maku muuttuu luonnollisesti jonkin verran. Mutta reseptissä säilyy joka tapauksessa vahva, mausteinen maku.
Olisi kyllä kiva kokeilla muitakin Meliz Bergin Dinner Tonightin ohjeita. Voin muuten suositella lämpimästi muutenkin Nigellan Bookclub club -sivustoa. Olen itse löytänyt tätä kautta tosi monta hyvää uutta keittokirjaa.
Muuten tänne ei kuulu ihmeellistä, nautin siitä että sain kokattua hyvää ruokaa 🙂 Huomenna kohti pohjoista… Toivottavasti myös siellä viikko on alkanut hyvissä tunnelmissa. Mukavaa viikon jatkoa!

Lohkoperunat tofulla välimerelliseen tyyliin
Ainekset
- 1 kg perunoita
- 4 rkl oliiviöljyä
- 500 g tofua (blokki)
- 1,4 dl tölkkimaissia pieni tölkki, vapaaehtoinen
- kourallinen saksanpähkinöitä rouhittuna, vapaaehtoinen
- 3-4 oksaa persiljaa koristeluun, vapaaehtoinen
Jugurttikastike
- 1,5 dl turkkilaista jugurttia
- 1 valkosipuli murskattuna
- ripaus suolaa
Tofun maustamiseen
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2 valkosipulin kynttä murskattuna
- 2 tl turkkilaista mietoa paprikatahnaa (biber salçası)
- 1 tl turkkilaista chilirouhetta (pul biber)
- 1 tl tavallista paprikajauhetta
- 0,5 tl suolaa tai maun mukaan
- 1 rkl vaaleaa soijakastiketta
- rouhittua mustapippuria maun mukaan
- 4-5 oksaa persiljaa silputtuna
Tomaattikastike
- 1 tölkki tomaattimurskaa
- 1 rkl turkkilaista mietoa paprikatahnaa (biber salçası)
- 2 tl turkkilaista chilirouhetta (pul biber)
- 1 tl punaviinietikkaa
- 1 tl sokeria
Ohjeet
- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kääri tofu talouspaperiin ja laita se prässäytymään painon alle.
- Pese perunat puhtaiksi ja leikkaa ne neljään osaan. Laita perunat vuokaan, sekoita öljy mukaan. Paista uunissa 20-30 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.
- Tee seuraavaksi jugurttikastike sekoittamalla jugurtti, valkosipuli ja suola yhteen. Jätä huoneenlämpöön odottamaan.
- Tee sen jälkeen tomaattikastike sekoittamalla tomaattimurska, paprikatahna, chilirouhe, punaviinietikka ja sokeri kattilassa yhteen. Anna porista miedolla lämmöllä. Tarkista maku, ja lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan.
- Aloita nyt tofun valmistaminen. Sekoita kulhossa kastikeainekset yhteen. Ota tofu pois prässistä ja murusta se käsin.
- Kuumenna paistinpannu ja lisää siihen tofu ja tofun kastikeainekset. Paista keskilämmöllä kunnes kastike on sekoittunut kunnolla ja tofuun alkaa tulla hyvä, paistunut tuntuma. Lisää valutettu maissi ja saksanpähkinät mukaan. Jatka paistamista vielä minuutti-pari ja nosta sitten pois liedeltä.
- Kun perunat ovat paistuneet, kokoa annos: laita perunat pohjalle, sen jälkeen tomaattikastike, sen jälkeen murustettu tofu ja viimeiseksi jugurtti. Koristele annos persiljalla ja nosta tarjolle.