
Jos pidät kylmäsavulohitahnasta, pidät todennäköisesti myös tästä tahnasta. Reseptin pääraaka-aineena on rapea porkkana, jota on marinoitu yön yli. Tahna on tosi monikäyttöinen. Se sopii uuniperunoiden, bageleiden ja blinien kanssa. Eli käyttökohteiltaan samoihin paikkoihin kuin kalaisa vastineensakin. Se ilahduttaa myös joulupöydässä, esimerkiksi limpun tai saaristolaisleivän päällisenä.
Tein itse tätä tahnaa muutama viikko takaperin kun kokeilin bageleiden leipomista. (Testasin niiden kanssa erinomaista ohjetta Martha Rose Shulmanilta – toivottavasti saan joskus aikaiseksi naputella sen tännekin! Oli nimittäin tosi hyvä.) Bageleiden kanssa on mukava syödä jotain kosteaa täytettä, mutta tajusin sen vasta kahdeksalta edellisiltana. Porkkalatahna-ainekset löytyivät onneksi jääkaapista.
Yllätyin itse tämän täytteen raikkaudesta. Suutuntuma oli tosi hyvä, sopivan rapea, kirpeä ja kermainen. ”Ei tullut yhtään ikävä kylmäsavulohta”, oli kotikeittiön tuomio.

Porkkala: suolakuorella ja keittäen
Porkkalasta on tullut yksi joulunajan ruokapöydän vegaanisista suosikkiresepteistä. Googlen perusteella resepti kiinnostaa ihmisiä lähinnä joulunaikaan (ja vähän heinäkuussa). Se on vähän sääli: porkkala on paljon monikäyttöisempi. Mutta parempi edes kerran vuodessa kuin ei lainkaan!
Porkkala on ilmiönä mielenkiintoinen siksikin, että se ilmentää hyvin suomalaisen ruokakulttuurin kehittymistä, ja halusta löytää ja kehittää kasvisversioita meidän klassisista herkuista.
Porkkala-kattokäsitteen alla esiintyy kahta eri toteutustapaa. Päälinjoja on kaksi: uunissa ja keittäen tehty porkkana.

Googlen perusteella porkkalan suosio sai alkunsa vuoden 2016 joulunaikaan. Chocochili julkaisi tuolloin oman reseptinsä tälle herkulle. Tässä reseptissä porkkanat paistetaan suolakuoressa. Ohje on varsin työläs tehdä: porkkanaa paahdetaan pitkään uunissa, joten se muuttuu tosi pehmeäksi. Siivujen ottaminen siitä ei ole aina kovinkaan helppoa. Siitä huolimatta tänä vuonna porkkala muodostui niin suosituksi, että nestemäinen savuaromi jopa loppui kaupoista.
Muutaman vuoden päästä porkkalaan tuli vaihtoehtoinen toteutustapa. En lähde arvioimaan, kuka tämän kehitti ensimmäisenä. Reseptien kehittyminen on aina sen verran epämääräistä 🙂 Ainakin Vege.it viittaa vuoden 2019 alussa reseptinsä tulleen Alkolta. Tässä toteutustavassa viipaloituja porkkanoita pidetään lämpimässä liemessä vain hetki. Sen jälkeen porkkalaa marinoidaan nestesavua sisältävässä marinadissa seuraavaan päivään.
Sittemmin porkkalan toteutustavat ovat monipuolistuneet entisestään. Kuten Ruokawiki toteaakin, reseptiä voi tehdä eri juureksilla, ja vaihtoehtoisia kypsennystapoja on tosi monenlaisia.

Tämä resepti – noudattaa Alkon linjaa
Teen itse porkkalaa aina Alkon reseptin avulla. Kun etsin ohjetta, huomasin, että he olivat laittaneet porkkalan tarjoiluehdotukseksi vegaanisen porkkalatahnan. Tämä resepti noudattaa hyvin pitkälle tuota ohjetta.
Tähän reseptiin tulee roseepippuria. Jos sinulla on valkopippuria ja viherpippuria, voit käyttää myös niitä. Mun mielestäni se toimii tässä tahnassa tosi hyvin. Rosepippuri kuuluu muuten samaan sukuun cashew-pähkinän kanssa, joten se ei sovi pähkinäallergisen ruokavalioon.
Porkkala eli vegaaninen kylmäsavulohi on tosi kiitollinen valmistettava juhlapöytiin. Jos sitä tekee Alkon ohjeen perusteella, aikaa kuluu vain vartti plus yön yli marinoiminen.
Alkon ohjeessa porkkanasiivut laitetaan veteen, jota ei kuumenneta. Olen eri mieltä tämän toteutustavan järkevyydestä. Helpompi on keittää viipaleita sopivan pehmeiksi, ja lopettaa sitten kypsyminen huuhtelemalla porkkanat kylmällä vedellä. Tämä vaatii toki porkkanoiden aktiivista vahtaamista, jotta porkkana ei pääse ylikypsymään. Lopputulos on mielestäni sen arvoinen.
Porkkala säilyy hyvänä 3-4 päivää. Parhainta se on 24-48 tunnin päästä valmistamisesta. Yön yli marinoiminenkin riittää hyvin.

Vegaaninen porkkalatahna
Ainekset
- 150 g vegaanista tuorejuustoa
- 50 g vegaanista ranskankermaa tai majoneesia
- puolikas punasipuli hyvin pieneksi hienonnettuna
- 0,5 tl dijon-sinappia vapaaehtoinen
- 0,5 dl tilliä jos on. hienonnettuna pieneksi.
- 2 dl marinoitunutta porkkalaa ks. ohje alla
- 1 rkl sitruunanmehua tai 1-2 rkl limettimehua
- 1 tl roseepippuria hienonnettuna
- suolaa ja mustapippuria tarpeen mukaan
Ohjeet
- Sekoita aluksi tuorejuusto ja ranskankerma hyvin sekaisin. Lisää sitten loput ainekset. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku. Lisää suolaa, mustapippuria ja sitruunanmehua tarpeen mukaan. Nosta tarjolle.

Porkkala
Ainekset
- 6-8 kpl porkkanaa (kuorittuna 400 g)
- 1 l vettä
- 1,5 rkl sokeria
- 1 rkl suolaa
Marinadiliemi
- 1 tl valkoviinietikkaa
- 1 tl savuaromia ks. kommentti
- 1 rkl rypsiöljyä
- 0,5 tl suolaa
- 0,5 tl rosepippuria valinnainen
- 1/4 tl valkopippuria valinnainen
Ohjeet
- Kuori porkkanat ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi juureskuorijalla.
- Keitä vesi kattilassa ja mausta se sokerilla ja suolalla. Lisää porkkanat. Keitä kunnes porkkanat ovat pehmenneet vähän, mutta rakenne on vielä täysin rapea, noin 3-4 minuuttia.
- Huuhtele porkkanat lävikössä. Huuhtele ne vielä kylmällä vedellä lopettaaksesi kypsymisen.
- Yhdistä isossa kulhossa kaikki marinadiainekset. Sekoita hyvin. Lisää porkkanaviipaleet mukaan ja sekoita hyvin. Lusikoi porkkanaviipaleet ja neste kannelliseen rasiaan. Sulje hyvin. Laita jääkaappiin ja odottamaan seuraavaa päivää.