Tämä on täydellinen pitaleipäresepti, ja samalla myös tärkeä syy keskeyttää tämän blogin pitkään jatkuva hiljaiselo. Joudun nimittäin palauttamaan pian kirjastolle puoli vuotta lainassa olleen kirjan, Reem Assillin ”Arabiyya: Recipes from the Life of an Arab in Dispora”. Tämän palestiinalaiskokin kirjoittaman teoksen leipäresepti on niin erinomainen että mun on pakko, ihan pakko, kirjoittaa se jonnekin ylös! Kyllä, tiedän, internet on täynnä leipäreseptejä – mutta tämä pitaleipä on minun suosikkini. Ja tämä on minun blogini, joten se kuuluu tänne.

Olen kokannut tätä reseptiä jo lähestulkoon kymmenen kertaa. Kun tämän reseptin ottaa esiin, niin tietää: nyt tietää mitä saa. Sitä voi tehdä kun haluaa mitä tahansa, joka tarvitsee pitaleipää kaverikseen. Ja niitä ruokia riittää: kasviskeitot, salaatit, mezepöytä, vebab, täytetyt pitat…Tämä leipä kohoaa kauniisti, joten sen voi täyttää. Tämä resepti on hyvin turvallinen, kaiken kivijalka ja pohja. Keittiössä on tärkeää saada niitä onnistumiskokemuksia, joissa tietää, että nyt ei tarvitse lähteä arpomaan. Tässä ei ole mitään eksoottista vaan pelkkää jauhoja, hiivaa, vettä, suolaa ja öljyä. Otat nämä yksinkertaiset aineet esille, noudatat tiettyä protokollaa ja voila, herkullisen leivän tuoksu täyttää koko tuvan.

Tässä reseptissä on loppuun asti hiotut, täydelliseksi muodostuneet mittasuhteet. Jauhoihin tulee vähän grahamjauhoja. Ehkä nämä grahamjauhot ja niiden tarjoama kuitu voivat vähän tarjota tyyneyttä, jos on katsellut turhan pitkään niitä ateriasuosituskuvia, joissa on aina ruisleipää. Niitä kun katsoo liian kauan, ja ottaa ne liian tosissaan, sitä saattaa ihan oikeasti ajatella, että vaarallisesti eläminen tarkoittaa sitä, että syö vaaleaa leipää. Eli jos tarkastelemme asiaa oikein läheltä, sieltä verisuonitasolta saakka, niin tässä reseptissä saattaa nähdä myös sellaista kiehtovaa pientä vaaran tuntua.

Ei kun toimeksi!

On vähän hiljaista pitänyt

Aloitetaan kuitenkin yhdestä huomiosta, josta ei pääse yli eikä ympäri. Blogissa on ollut aika hiljaista. Hyvin hiljaista. Vuosikausien hiljaisuus. Blogi on viettänyt hiljaiseloa niin kauan, että sisään kirjautuessa piti oikein erikseen muistella, että miten tämä homma toimii ja mikä se salasana oikein olikaan. En uskalla alkaa ajaa päivityksiä plugineihin, sillä se saattaa kaataa koko sivuston. Vähän kuin menisi salille ekaa kertaa vuosien tauon jälkeen – pelko koko järjestelmän kyykkäämisestä on ihan yhtä todellinen.

Toisaalta tätä voidaan myös pitää eräänlaisena vedenjakajahetkenä. Tähän mennessä kaikki tähänastiset blogin postaukset on kirjoitettu melkein kaikki chatGPT:eiden ja vastaavien tuloa. Viimeisin lohkoperuna-aiheinen postaus on 1,5 vuoden takaa. Toisin sanoen: aiemmista postauksista voi tietää, että joskus täällä on ollut ihminen kirjoittamassa. Nyt ei tiedä. Se voi olla hyvä, vapauttavakin juttu. Vähentää paineita, sekä lukijalta että erityisesti kirjoittajalta. Ja vaikka tekoäly vähentääkin tällä hetkellä paljon sivuliikennettä, niin tilastojen perusteella jotkut löytävät tänne edelleenkin. Tervetuloa. Tai hauska nähdä pitkästä aikaa. Heiluttelen täällä kättäni tervehtimisen merkiksi. Mistä voit tietää sen? Et mistään. Sinun on vain luotettava sanaani.

Mun elämän kuulumisissa viime vuosien aikana on tapahtunut muutamia isoja muutoksia. Vuosi 2024 meni väitöskirjaa viimeistellessä. Vuoden 2025 teemana oli puolestaan väittely, raskaus, lapsen saaminen ja synnytyksestä palautuminen. Esikoinen meni kouluun. Nyt aika on mennyt kodin piirissä ja vauvan kanssa. Vauva on hyväntuulinen tapaus. Hänen miettiväisiin ilmeisiin voi lukea otollisina päivinä ison määrän syvällisyyttä. Vaikka vauva-arki meneekin toisen lapsen kohdalla vähän enemmän lihasmuistista kuin ensimmäisen kohdalla, niin on se sose-maito-nukutus-vaippa-ruljanssi joskus myös todella raskasta.

Mutta ne ovat ihania asioita. Tunnen paljon kiitollisuutta tästä ajasta ja ajanjaksosta. Tutkimusarki alkaa uudelleen tässä kevään aikana, jolloin puoliso siirtyy hoitovapaalle. Väikkärin jälkeisessä projektissa olen analysoimassa akateemista vapautta. Odotan lievästi innostuneena, miten se lähtee sujumaan.

Viime vuodet ja niihin liittyvät roolisiirtymät ovat pakottaneet mut kuulostelemaan paljon itseäni ja omaa vointiani. Ja kysymään uudelleen, mistä nykyisin tykkään, mikä nykyisin puhuttelee. Ajattelutyyli ja kokkaustyyli ovat myös muuttuneet jonkin verran matkan varrella. Itäaasialaista tai kiinalaista tulee kokattua vähemmän, enemmän Lähi-Itää ja Välimeren alueen keittiöitä. Ehkä se on ihan hyväkin juttu, että asiat vaihtuvat, pysyy mieli virkeänä.

Inhimillinen kehitys: kronologisesti väistämätöntä

Ja onhan kyse myös inhimillisestä kehityskaaresta. Ne asiat, jotka kiinnostivat kaksikymppisenä, eivät ole ehkä olennaisimpia juttuja enää 20 vuotta myöhemmin. Saatan muistella lämmöllä joitain ”Pahoinvoinnin Piritori” -ekskursioita, joita tehtiin parikymppisenä Kalliossa. Yksi illoista päättyi siihen että juotiin jossain solujatkoilla talon isännän ylioppilaslahjaksi saama kallis viskipullo, ilman että tapauksesta jäi kenellekään mitään muistikuvia. Muisti ja viskipullo meni, mutta toisaalta jäi myös kaunis ystävyys. Vastaavasti voin muistella rakkaudella niitä kirjoja, joita luin parikymppisenä, Hesseä ja Mannia ja vastaavia, joissa ihmiset etsivät itseään ja paikkaansa maailmassa. Tällä hetkellä puhutaan avantouinnin eduista; joululomalla olin Kings of Sin -kirjasarjan pyörteissä. En tiedä, onko kyse ikävaiheista vai ajan hengestä. Ihmisethän yleensäkin juhlivat vuonna 2026 hillitymmin kuin 20 vuotta sitten. Ja keskittymiskyvyn vähentyminen on usein suoraan pois kirjojen koukeroisuudesta ja kirjoista ylipäätään.

Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että näitä siirtymiä ei missään nimessä pidä kuvitella minkäänlaisena henkisenä kehittymisenä, jossa jokin huonompi korvautuu jollain paremmalla. Se, mikä saattaa nuoren ihmisen silmissä näyttäytyä keski-ikäisen ihmisen matka kohti noloutta, on tämän saman ihmisen mielestä matka kohti vapautta. Olkaamme toisillemme armollisia.

Itse uskon carpe diemiin ja siihen, että lapsuutta ja nuoruutta ja joka ikistä ikävaihetta on hyvä syleillä lämpimästi ja rakkaudella. Toki joskus on hyvä varautua vähän tulevaan, miettiä millaisia valintoja tässä hetkessä kannattaa tehdä, jotta tulevaisuuden minä olisi onnellinen. Mutta ei kannata käyttää liikaa sen pohtimiseen, mihin tämä kaikki johtaa. (Vihje: se sijaitsee maan alla.)

Mutta oli ikä ja elämänvaihe mikä hyvänsä, ihminen ei pääse mihinkään karkuun yhtä elämän tosiasiaa. Ruoka on välttämätöntä. Ihmisen on pakko syödä. Joten siirtykäämme tämänpäiväiseen teemaan: jokapäiväiseen leipään.

Leipä: Hyvin keskeistä

Oma asiantuntemukseni ei riitä kertomaan leivän merkityksestä Koraanissa, joten puhukaamme Raamatusta. Raamattu on yksi suurimmista yhteisöjä luoneista kertomuksista. Siinä ei kerrota tarinaa henkilöstä, joka söi voileipänsä nopeasti tiskipöydän äärellä seisten. Siinä kerrotaan että muutama leipä ja pari kalaa ruokki tuhansia ihmisiä ja jätti vielä tähteitäkin. Kenties tämä lupaus yltäkylläisyydestä on yksi syy kirjan lumovoimaan. Sillä ollaanpa rehellisiä: kumpi houkuttelee enemmän, lupaus 4000 miehen ruokkimisesta leivällä vai donitsitalous?

Pitaleipää voi tehdä myös hapanjuureen. Siitä kenties lisää myöhemmin. Korona-aikana tunsin suurta ylpeyttä itsekasvattamastani hapanjuuresta, mutta jossain vaiheessa hän kohtasi maallisen taipaleensa päätepisteen. (On muuten kiinnostavaa, mistä sanoista käytetään hän-pronominia. Vauvoista – kyllä. Kotieläimistä – kyllä. Sikiöstä – tämä on tosi kinkkinen. Mutta: olin vasta labrassa ottamassa näytettä mahdollisesta kynsisienestäni, ja labrahoitaja käytti tästä sanaa ”hän”. Eli mulla mahdollisesti kasvaa yhdessä raajassakin joku uusi ”hän”! Apua! Jos noudatamme tätä erottelua, niin itse kasvatettu taikinajuuri on ehdottomasti ”hän”.)

Onneksi kollegani kuuli juurta kohdanneesta tragediastani, ja lupasi lahjoittaa mulle uuden leipäjuuren. Hän antoi siitä mulle huolellisesti paketoidun rasian, ”löytyy tuolta jääkaapista!” hän huikkasi joku iltapäivä. Sinne jääkaappiin se sitten kuoli. Mulla oli liian kiirettä ja en muistanut koskaan koko rasiaa töistä lähtiessäni. Hävettää vieläkin. Onneksi ei käynyt yhtä huonosti kuin toiselle ystävälle. Hänen kombucha-scobynsä jäi odottamaan kesäloman ajaksi työpaikan kaapin ylähyllylle. Kuulemma parin kuukauden jälkeen, kun joku avasi tuon kaapin, lemu oli niin kamala, että sen jälkeen ei ole kombucha maistunut enää ikinä.

Tähän reseptiin ei kuitenkaan liity kontrolloimattomien bakteerikasvustojen tarjoamaa dramatiikkaa. Sen sijaan se tehdään turvallisesti kaupasta saatavasta pikahiivasta.

Tähän aikaan vuodesta muistuttelisin myös idätyksen tarjoamista iloista. Sillä saa käynnistettyä mukavasti uuden kevään kasvukauden! Voi kurkistella läpinäkyvään purkkiin niitä pieniä siemeniä että mitä niille tänään kuuluu, joko ne versovat. Sellainen on tärkeää.

Leivällä on iso kulttuurinen merkitys, jota voisi käsitellä pitkäänkin. Se jääköön kuitenkin tulevaisuuden asiaksi. Muistutan kuitenkin yhdestä tärkeästä sananlaskusta: ”Se, kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.” Sananlasku muistuttaa, että kun leivot itse leipäsi, voit päättää itse lauleletko samalla vai et. Ja muiden on kuunneltava sinun laulujasi, jos he mielivät syödä leipää. Sananlasku kannustaa siis itsenäiseen leivänleivontaan – esimerkiksi tämän reseptin avulla. Samalla sananlaskusta on kuitenkin havaittavissa tiettyä paradoksaalisuutta. Tiedämme nimittäin hyvin, että leipää syödessään henkilö ei pysty samaan aikaan laulamaan tukehtumisvaaran vuoksi. Jos henkilö tahtoo pelata varman päälle, on parasta suosia hiljaisuutta ja välttellä hiilihydraateja.

Tämän leipäreseptin ainesosat ovat yksinkertaisia ja lopputulos maittava, jos leipää tykkää ja pystyy syömään. Tämä luonnehdinta saattaa herättää kriittisessä lukijassa jatkokysymyksen: voiko leipä olla herkullinen, jos siitä ei tykkää tai pysty itse syömään? Entäpä ”maistuva”? Pitääkö henkilön maistaa leipää ennen kuin hän voi luonnehtia sitä tällä sanalla? Viittaako leivän maistuvuus yleiseen mielipiteeseen – jolloin ”maistuva” on jotain, joka on monien makuun? Onko ”maistuvuus” siten luonnehdintana vähän samantapainen kuin ”seksikkyys”? Vastaus jääköön filosofien pohdittavaksi.

Pari teknistä yksityiskohtaa

Assilin keittokirjassa, josta otin tämän reseptin, tämän taikinan avulla tehtiin lukuisia erilaisia täytettyjä leipiä. Päälle voi ripotella esimerkiksi za’ataaria. Jos haluat tehdä mana’eeshia, ennen uunia lisättäviä vaihtoehtoja olivat grillatut vihannekset, feta ja vuohenjuusto, gruere, valkosipuli ja tomaatti, karamellisoidut sipulit sekä tomaattikastike. Paistamisen jälkeen tähän voi laittaa päälle esimerkiksi yrttejä, labnehia, säilöttyjä kasviksia, avokadoa, paahdettuja pähkinöitä tai siemeniä, chilikastiketta tai sitruunamehua. Vaihtoehtoja riittää.

Varoituksen sana: tässä mun kirjoittamassani reseptissä taikinan valmistus ei seuraa kirjan tekniikkaohjeita. Teen sen nyt yksinkertaisemman kautta. Tämä riittää. Alkuperäisessä reseptissä esimerkiksi jauhojen ja veden annettiin turvota 10 minuuttia ennen kuin muut aineet lisättiin joukkoon. Lisäksi otin vapauksia sen suhteen, miten leivät kaulitaan ja paistetaan. Monissa resepteissähän nämä leivät paistettaisiin kuumalla pannulla, ei uunissa. Puolustukseni sanon, että tällä toteutustavalla tulee ihan riittävän hyvää. Kotikeittiössä sinne päin ja toisinaan yrittäminen riittää. Koti ei ole mikään areena jossa pitää suorittaa kelvatakseen. Siksi se on koti. Voisin laittaa tähän perään monta huutomerkkiä muistuttamaan asian tärkeydestä. Jos kaipaat autenttisempaa meininkiä pitaleipien tekoon, suosittelen virittäytymään asiaan tarkemmin esimerkiksi youtubesta.

Suosittelen muutenkin Arabiyya: Recipes from the Life of an Arab in Diaspora -keittokirjaa! Se on tosi hyvä. On sekä leivontaa että mezeä, pääruokia, kasviksia ja säilöntää. En ole vielä raaskinut hankkia kirjaa itse, sillä tässä on sen verran paljon lihareseptejä. Voit tutustua kirjaan tekemällä siitä varauksen Helmet-kirjastoon. Samalla tosin saatat tulla myös antaneeksi mulle harmaita hiuksia.

Aion itse palata tähän pitaleipäreseptiin vielä monesti. Jos siis etsit jotain uutta kokattavaa, jossa ei kuitenkaan ole mitään uutta, niin suosittelen lämpimästi tätä reseptiä. Niin kauan, kun on elämää, on myös elämännälkää.

Hyvää uutta viikkoa!