Sieni- ja kaalidumplingit: helppo perusresepti

Annos vegaanisia dumplingeja

Dumplingit eli mykyt ovat ihanaa ruokaa: maukasta, terveellistä, edullista, mieltä ilahduttavaa. Tästä ruoasta puhutaan japanissa gyozana, joka juontaa mandariinikiinan jiaozista, englanniksi taas dumplingseina – rakkaalla lapsella riittää nimiä. Tässä vegaanisessa perusreseptissä käytin kaikkein yksinkertaisimpia ja halvimpia aineksia mitä keksii: kaalta, herkkusieniä, tummaa soijarouhetta ja sipulia. Vaatimattomista aineksista huolimatta resepti oli herkullinen – jopa kolmivuotias innostui kaalin syömisestä, kun se oli piilotettu dumplingkuoren sisään. 

Tässä reseptissä on kaksi aika samanlaista mutta kuitenkin sopivan erilaista täytettä: (varhais)kaali sekä herkkusieni. Muut ainesosat olivat yhteisiä: soijarouhe, sipuli ja mausteet. Tästä reseptistä selviää verrattain kevyellä maustekaapilla: tärkeintä on soijakastike, valkosipuli ja inkivääri.

Dumplingit dippikastikkeiden kanssa

Dumplingien rypyttäminen vaatii vähän käsityötä, mutta pakaste-valmistaikinalla kuitenkin suhteellisen nopeatekoinen. Jos pitää näpertelystä, mutta sushin pyörittelyyn kaipaa vähän vaihtelua, niin dumplingit vastaavat samaan tarpeeseen. Mun oma arvioni oli, että aikaa kului ainesten jääkaapista nostamisesta tarjoamiseen vajaat pari tuntia – oon toki pyöritellyt näitä jo muutaman kerran… Jos haluat ennakoida, täytteet voi tehdä etukäteen.

Käytin tähän reseptiin aasialaisista kaupoista saatavia gyozakuoria. Ne löytyvät pakastinaltaasta. Aasialaisista kaupoista löytyy useita erilaisia mykyille tarkoitettuja taikinakuoria: on wonton-taikinakuoria, kevätrullakuoria ja gyozakuoria. Itse suosin gyoza-kuoria, sillä ne ovat mukavan ohuita, ja toimivat hyvin höyrytyksessä ja paistamisessa. Wonton-kuoret ovat paksumpia, ja sopivat siten paremmin keittoihin ja uppopaistamiseen. Mutta jos satut saamaan käsiisi wonton-kuoria, ohje onnistuu hyvin myös niillä.

Taitellut dumplingit

Nämä dumplingit tehtiin höyryttämällä. Höyrytyskorit on ostettu joku aika sitten aasialaisesta kaupasta – ne eivät ole erityisen hintavia. Niitä näyttää löytyvän jopa ikeasta.

Höyrytyskorien käyttö on helppoa: kattilassa kuumennetaan vettä, korit kasataan päällekäin. Jos käytät puukoreja, askartele leivinpaperista niiden pohjalle pyöreät levyt, joihin leikataan vähän reikiä (joulutähtihenkisesti): tämä mahdollistaa höyrytyksen samalla, kun dumplingit eivät tartu pohjasta höyrytyskoriin kiinni. Höyrytysaika on noin 8 minuuttia. Voit kasata yhteen koriin vain yhtä sorttia tai – jos koreja riittää – jokaiseen koriin valmiiksi jokaisen oman annoksen.

Jos uusien keittiöhärpäkkeiden ostaminen ei kiinnosta, niin dumplingit pystyy kyllä hyvin myös paistamaan – kannelliseen paistinpannuun lorautetaan öljyä, ladotaan dumplingit päälle, lisätään noin 3 rkl vettä, laitetaan kansi päälle ja laitetaan miedolle lämmölle. Sitten odotetaan veden haitumista. Paistoaika on noin 8-10 minuuttia.

Youtubesta löytyy paljon videoita dumplingien rypyttämisestä. Mun omaa silmää hivelee aina se, kun erilaiset täytteet rypytetään eri tavalla. Tällä kertaa taittelin toiset ja pyörittelin toiset. Olen tehnyt dumplingeja aiemmin ehkä vajaat kymmenen kertaa, ja mun oma fiilis on, että aika nopeasti tässä hommassa pääsee jyvälle. 

Valmiit vegaaniset gyozat


Yhteen dumplingiin ei mene hirveästi täytettä – niitä ei kannata lähteä ylitäyttämään! – joten täytettä tulee enemmän kuin mitä yhteen pakettiin (50 kuorta) mahtuu. Jos tahdot ruokkia isomman jengin, käytä toinen paketti dumplingeja – tai sitten käytä keksi jotain muuta käyttöä lopulle täytteelle.

Annosmäärää on tämän reseptin kohdalla vaikea arvioida. Nämä ovat niin hyviä, että näitä syö mielellään reilummastikin – riippuen siitä, lähteekö oheen tekemään esim. raastesalaattia, sanoisin, että 50 kuoresta riittää joko kolmelle tai neljälle hengelle. Annosmäärää laskiessa kannattaa varautua siihen, että osa taikinakuorista on saattanut päästä joko kuivahtamaan reunoista tai vettymään – silloin ne kannattaa vain heittää pois. Kannattaa siis jättää vähän pelivaraa. 
 

Tarjoa höyrytetyt dumplingit dippikastikkeiden kanssa. Dippikastikkeiden ystävänä mun tarjoilusuositus on tarjota useita erilaisia dippejä näiden kanssa. Niitä voi tehdä myös kookosmaitoon. Tarjosin nämä nimellisesti puikkojen kanssa, mutta kotiolosuhteissa näitä päädyttiin kyllä käytännössä syömään sormin.

Dumplingit höyrytyskorissa

Kaali- ja sienidumplingit / gyozat
 
Kaalitäytteeseen:
350 g kaalia
2 tl suolaa
 
Herkkusienitäytteeseen:
200 g herkkusieniä
1 rkl ruokaöljyä

Yhteiset soijarouhe-ainekset:
100 g soijarouhetta
350 g kiehuvaa vettä (vedenkeittimestä)
1 tl tomaattipyreetä
1 rkl kasvisliemijauhetta
3 valkosipulinkynttä
pieni pala inkivääriä silputtuna (1,5 rkl)
1 isohko sipuli silputtuna pieneksi

Sienitäytteen mausteet: 1 tl seesamiöljyä, 1 tl maizenaa, 1 tl soijakastiketta 
Kaalitäytteen mausteet: 1 tl seesamiöljyä, 1,5 tl maizenaa, 1 tl soijakastiketta, (vähän valkopippuria rouhittuna)
 

Täytteiden teko:

– Aloita tekemällä kaalitäyte: silppua kaali pieneksi rouheeksi, lisää 2 tl suolaa ja nosta vettymään – kaalin olisi hyvä vettyä noin 10 minuuttia. Puristele siitä vähän vettä ajoittain pois.
– Keitä vedenkeittimessä vesi kiehuvaksi ja kaada se soijarouheen päälle. Anna soijarouheen vettyä jonkun aika kunnes rakenne näyttää hyvältä. Jos rouhe näyttää jäävän kuivaksi, lisää vielä vähän vettä – mutta tavoitteena on välttää ylimääräistä vettä parhaan mukaan. 
– Kuutioi sen jälkeen herkkusienet. Kuumenna öljy pannulla ja paista herkkusienet siinä miedolla lämmöllä kunnes ne ovat ruskistuneet jonkin verran. Nosta jäähtymään.
– Mausta soijarouhe tomaattipyreellä, kasvisliemijauheella, valkosipulilla, inkiväärillä ja sipulilla. 
– Puristele kaalista ylimääräinen neste pois. Lisää puolet soijarouheseoksesta sekaan.
– Sekoita sienet ja puolet soijarouheesta yhteen.
– Mausta sienitäyte ja kaalitäyte erillisissä kulhoissa ohjeen mukaisesti. Jos seokset näyttävät yhä vähän kosteilta, lisää niihin vielä vähän enemmän maizenaa.

Dumplingien teko
– 
Varaa tekopisteelle pieni vesikulho ja lautaset, joille valmiit dumplingit asetellaan.
– Ota paketista (kuivilla käsillä!) kerrallaan 4-6 kuorta. (Jotkut pitävät nämä kuoret koko ajan kostean pyyhkeen alla välttääkseen kuivumista – itse en ole jaksanut vaivautua.)
– Sipaise sormella kevyesti vettä dumplingien ympärille.
– Levitä jokaiselle kuorelle täytettä. Ei kannata vetää täytteen määrää överiksi. Tee pallosta vähän soikean muotoinen, sillä sellainen on helpompi sulkea.
– Painele aluksi sivuja kiinni ilman taittelua- painelun yhteydessä koita saada turhat ilmakuplat täytteestä pois.
– Tämän jälkeen sulje dumplingsien reunat esimerkiksi taittelemalla. (Ks. youtubesta osviittaa aiheeseen)
– Nosta taitellut dumplingsit lautaselle.
– Kun kaikki ovat valmiita, nosta dumplingit höyrytyskoreihin.
– Tässä vaiheessa on hyvä hetki tehdä dippikastikkeet.

Höyrytys
– 
Keitä kattilassa vähän vettä (n. 6 dl). Nosta höyrytyskorit päälle. Anna mykyjen höyrystyä noin 8-10 minuuttia. 
– Nosta tarjolle kauniina ja höyryävinä, laita silmät kiinni ja nauti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *