Talvinen tabboulehsalaatti veriappelsiini-salaatinkastikkeella

veriappelsiini salaatissa

Veriappelsiini ja granaattiomena tekevät tabbouleh-salaatista todella ylellisen. Kanelia ja sitrusta sisältävä makumaailma vie Lähi-Idän suuntaan. Tämä on yksi suosikeistani talviselle salaatille, ja sitä on ilo kokata ainakin kerran veriappelsiinien ja granaattiomenoiden sesongin aikana.

Löysin tämän reseptin Sami Tamimin ja Tara Wigleyn ”Falastin: A Cookbook” -keittokirjasta joskus alkuvuodesta 2021, jo-loputtomalta-tuntuneiden ja yhä jatkuvien koronafiilisten keskellä. Molemmilla kirjoittajilla on tausta Ottolenghin työryhmässä. Resepti on yksi kirjan kuuluisimmista ohjeista, se nostetaan esille esimerkiksi Sami Tamimin haastattelussa.

Tämä salaatti oli myös yksi ensimmäisistä kokkauksistani, joista kehtasin ottaa kuvan ja jakaa jonnekin. Tällainen värikäs salaattihan on ihan superkiitollinen kuvattava 🙂

Yksi tammikuun parhaita asioita ruokapuolella on sitrushedelmien satokausiaika. Tahdoin saada blogiin ainakin yhden reseptin veriappelsiinille ja granaattiomenalle. Ne tulivat nyt sitten samalla kertaa. Kun veriappelsiini ei ole sesongissa, käytä tähän tavallisia appelsiineja.

Kesäinen versio samasta aiheesta: Tomaatti-kikherne -panzanella

veriappelsiini salaatissa

Jos olet saanut käsiisi tuoreyrttejä, kuten minttua, käytä niitä tähän salaattiin. Mulla oli vain nahistuneet persiljan jämät, ja hyvää tuli silläkin. Kompensoin mintun puutetta lisäämällä mukaan oliiveja ja tomaatteja.

Jos haluat tehdä salaatista vegaanisen, korvaa feta- tai vuohenjuusto joko marinoiduilla kikherneillä tai vegaanisella fetajuustolla. Tai jätä juusto kokonaan välistä – alkuperäisessä reseptissä käytettiin sen sijaan punakaaliraastetta.

Salaattiin käytetään myös puolikas granaattiomenasta. Granaatinomenan siementen poistamiseen on olemassa useita kilpailevia näkökulmia. Itse edustan samaa koulukuntaa kuin Jamie Oliver, jossa hedelmä halkaistaan aluksi puoliksi, jonka jälkeen siemenet hakataan hedelmästä ulos jollain kovalla esineellä, esimerkiksi kauhalla tai veitsellä. Tämä toki on vähän sotkuista, mutta lopputulos miellyttää mua kyllä paljon enemmän kuin vedessä kuoriminen.

Salaatin pohja tulee bulgurista. Voit käyttää siihen myös quinoaa tai couscousia. Sitä vastoin en suosittele tekemään niin kuin itse tein kuvauskerralla, eli käyttämään ohrarakeita. Ohran rakenne ei pelannut ihan kunnolla yhteen salaatin ainesten kanssa. On ihan syynsä sille, miksi kaupassa ei myydä valmiita ohrasalaatteja.

veriappelsiini -salaatinkastike

Veriappelsiini & salaatinkastike – toimii

Salaatin kanssa tarjottiin veriappelsiinia sisältävä vinaigrettekastike. Se toimii hyvin yhteen salaatin kirpeiden makujen kanssa. Voit käyttää tätä salaatinkastiketta tietysti myös muunlaisille salaateille. Reseptistä tuleva määrä on sen verran iso, että koko määrää ei kenties tarvita vain tähän salaattiin.

veriappelsiini -vinaigrette lähikuvassa

Tämä salaatti on kiitollinen myös siksi, että tästä tulee reilu määrä annoksia, kuudesta kahdeksaan. Tähteet maistuvat hyvältä seuraavanakin päivänä. Salaatti säilyy huoneenlämmössä hyvänä jopa parisen tuntia, varsinkin jos et käytä juustoa, joten tämä on hyvä pitää mielessä myös jos suunnittelee illanistujaisia tai muita tilaisuuksia, joihin haluaisi prepata ruoan vähän etukäteen.

Jos etsit kirpeää salaattia mutta vähän helpompaa reittiä, tsekkaa myös: rento slaavilainen kaalisalaatti

Alla kaksi erillistä reseptiä – yksi itse salaatille, toinen salaatinkastikkeelle.

Tulosta Jaa Facebookissa Pinnaa resepti

Talvinen tabbouleh-salaatti

Veriappelsiinia ja granaattiomenaa sisältävä talvinen salaatti
Valmisteluun 15 minutes
Liedellä 30 minutes
Aikaa yhteensä 45 minutes

Ainekset

  • 0,5 punasipulia hienonnettuna,
  • 200 g bulguria
  • 2,5 dl kiehuvaa vettä
  • 0,5 tl jauhettua kanelia
  • 0,5 tl jauhettua maustepippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 150 g lehtikaalta tai pinaattia hienonnettuna, kovat osat poistettuna
  • 3 dl vuohenjuustoa tai fetajuustoa jos haluat – voit korvata myös punakaalisuikaleella
  • 1 dl oliiveja hienonnettuna
  • 2 tomaattia hienonnettuna
  • 4 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
  • 2 dl tuoretta minttua hienonnettuna
  • 3-4 veriappelsiinia kuorittuna ja ohueksi suikaloituna.
  • puolikkaan granaattiomenan siemenet

Ohjeet

  • Aloita laittamalla bulgur valmistumaan. Laita bulgur kattilaan ja lisää mukaan kiehuva vesi, kaneli, maustepippuri, 2 tl oliiviöljyä ja 0,25 tl suolaa. Kuumenna, kunnes vesi kiehuu. Peitä sen jälkeen kattila kannella ja jätä odottamaan 30 minuutiksi.
    Kun 30 minuuttia on kulunut, nosta kansi. Sekoita jyvät haarukalla ja lusikoi tarjoilulautaselle jäähtymään.
  • Bulgurin valmistumista odotellessasi valmistele kasvikset. Laita punasipuliviipaleet likoamaan lämpimään veteen.
  • Jos käytät lehtikaalta, laita lehtikaaliviipaleet kulhoon ja ripottele n. 1 tl suolaa päälle. Hiero se lehtien sekaan. Jätä lehtikaalikin odottamaan bulgurin valmistumista.
  • Kun bulgur on jäähtynyt riittävästi, kokoa salaatin ainekset sen päälle. Rouhi vielä vähän mustapippuria päälle. Voit valuttaa salaatinkastikkeen jo valmiiksi kasvisten päälle, tai antaa jokaiselle mahdollisuuden lisätä salaatinkastikkeen itse. Nosta tarjolle.

Lisätietoa

  • Jos käytät quinoaa, keitä se pakkauksen ohjeen mukaan, ja huuhtele se sitten siivilässä kylmällä vedellä. Kun se on vähän kuivahtanut, lisää mukaan oliiviöljy ja mausteet.
Tulosta Jaa Facebookissa Pinnaa resepti

Veriappelsiinivinaigrette

Veriappelsiinista tehty salaatinkastike

Ainekset

  • 1 veriappelsiinin mehu (vajaat 0,5 dl)
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 0,25 tl jauhettua kanelia
  • 0,25 tl jauhettua maustepippuria
  • 2 tl taatelisiirappia tai granaattiomenasiirappia
  • 1 tl hunajaa tai sokeria
  • suolaa ja pippuria maun mukaan
  • 1,3 dl oliiviöljyä

Ohjeet

  • Lisää kaikki ainekset yhteen kannelliseen purkkiin tai kastikepulloon. Ravista hyvin. Nosta tarjolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *