Taloustieteestä saattaa olla hyötyä yllättävissä paikoissa. Kuuluuko ruoanlaitto niihin? Tukholman yliopiston professori Erik Angner sanoisi oletettavasti, että kyllä. Sillä hän on sitä mieltä, että taloustieteestä on hyötyä kaikkialla.

Olen päätynyt miettimään Angnerin ajatuksia viime aikoina, sillä olemme järjestämässä keskustelutilaisuutta Tiedekulmassa. Aika on juuri ennen vappua, perjantaina 28.4. Illan teemana on on ”Voiko taloustiede pelastaa maailman?”. Angner on tulossa vetämään illan avausesitelmän. Hän on julkaissut vasta hauskan kirjan Can economics save the world? Kirjassa Angner esittää, että taloustiede tekee ihmisten elämästä ja maailmasta paremman paikan elää.

Liittyykö tämä millään tavalla ruoanlaittoon? Yllättäen kyllä. Jos uskomme Angneria, taloustiede on muutakin kuin vain näkemyksiä siitä, millaista raha- ja veropolitiikkaa valtion tulee harjoittaa. Hänen mukaansa taloustiede kykenee auttamaan paljonkin ihmisiä heidän tavallisessa elämässään. Se antaa mahdollisuuden nähdä asioita hieman uudesta näkövinkkelistä.

Angnerin mukaan taloustieteen tarjoama abstraktimpi lähestymistapa voi auttaa ihmisiä astumaan tämänhetkisen tilanteensa ulkopuolelle. Etsimään yleisiä periaatteita, erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Ja tämä taas on tärkeää yllättävän monenlaisissa yhteyksissä, esimerkiksi kokatessa.

Ruokaa pöytään – ainakin symbolisesti

Olen työskennellyt alkuvuoden projektissa, jonka tavoitteena on lisätä keskustelua taloustieteiden vallasta ja roolista yhteiskunnassa. Ajattelin aluksi, etten kirjoittaisi siitä tänne yhtään mitään. Tämä on kuitenkin ruokablogi. Ja tahdon kirjoittaa hyvän mielen blogia. Kun katsoo millä tavoin taloustieteisiin vedotaan poliittisessa päätöksenteossa, tulee harvoin hyvälle mielelle. Sitä paitsi: eivätkö taloustiede ja ruoanlaitto ole kuitenkin kaksi hyvin erilaista asiaa?

Olen alkanut uskoa viime aikoina, että näiden kahden asian välillä on jotain yhtenäistä. Jos taloustiedettä ymmärretään niin laajana asiana kuin miten Angner jäsentää sitä, sen edustamalla päättelytavalla on monia yhteisiä piirteitä ruoanlaiton, ja erityisesti ruoanlaitosta kirjoittamisen, kanssa.

Suurin yhdistävä tekijä ruoanlaiton ja taloustieteen välillä on ilmiselvä: molemmissa lähdetään siitä, että on tärkeää tuoda ruoka pöytään. Suomen kielessä talous tulee talo-sanasta, ja se on tarkoittanut kodin toimintaa ja ylläpitoa. Sana on myös hyvin vanha – se löytyy jo Mikael Agricolalta. Yhteys on samankaltainen kuin mitä Kreikan käsitteeseen kuuluvassa oikonomiassa, jossa oikos merkitsee kotia tai kotitaloutta.

Nykyaikana on yleistä väittää, että taloustieteellä ei ole juuri mitään yhteistä kotitalouden hoitamisen kanssa. Toinen näistä on vakavasti otettavaa analyysia ihmisten julkisesta toiminnasta ja päätöksenteosta, ja toinen käytännönläheistä puuhailua kodin seinien sisällä.

Angner esittää, että taloustiede on kykenee auttamaan ymmärtämään ja jäsentämään asioita, joita emme ehkä perinteisesti ajattelisi kuuluvan taloustieteiden pariin. Hänen mukaansa taloustiede voi auttaa vanhempia, jotka eivät saa lapsiaan ajoissa nukahtamaan, tai antaa vihjeitä siihen, millaisiin asioihin tulisi kiinnittää oman elämänpiirinsä valinnassa huomiota jos tahtoo olla onnellinen. Hän on siis hyvin mielellään käyttämässä taloustieteellistä jäsennystapaa ymmärtämään kotitalouteen kuuluvia ilmiöitä.

Voisiko taloustieteellinen tieto auttaa siis ymmärtämään paremmin ruoanlaittoakin?

Taloustiede ja keittotaito – yhteisiä piirteitä

Ruoanlaitossa, ja reseptejä kirjoittaessa, yksi päämäärä on kaikkein tärkein: ruoan on maistuttava hyvältä. Mikään resepti ei ole kunnolla hyvä, jos sen lopputuloksena on kelvottomalta maistuvaa sapuskaa. Tämä päämäärä on todella tärkeässä roolissa ruoanlaitossa – ruokaa arvioidaan aina lopputuloksen ja sen onnistumisen näkökulmasta.

Tässä ajatuksessa on jotain samankaltaista, kuin Angnerin tavassa suhtautua taloustieteeseen. Hänen luennassaan taloustiede on välineellisesti arvokasta: se tarjoaa keinoja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tärkeinä pitämänsä päämäärät. Angnerille tämä päämäärä voi olla mitä vain onnellisuudesta ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen; kokille se on hyvä ruoka.

Aivan kuin hyvässä poliittisessa neuvonannossa, myös ruokakirjoittamisessa on tärkeää pystyä antamaan riittävän selkeitä toimintaohjeita. Mitä tehdä, jos gochujang-tahnaa ei ole saatavilla? Millaisia muutoksia tehdä reseptiin, jos sen pitää noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota? Miten huomioida satokaudet? Kokonaisuuden on maistuttava hyvältä, vaikka osia vaihdetaankin.

Samalla myös taloudellisuus on yksi reseptikirjoittamisen tärkeimmistä hyveistä. Kukaan ei pidä resepteistä, joissa käytetään turhaan kalliita aineksia. Tai joissa avataan iso purkki maitorahkaa, josta käytetään vain puolet. Myös tämä on samanlaista taloustieteen kanssa – hekään eivät innostu siitä, että resurssit menevät hukkaan…

Taloudellisuus näkyy myös siinä, että reseptiikassa toivotaan usein vähäeleisyyttä. Monet parhaista resepteistä vaativat hyvin vähän aineksia. Näiden ainesten on hyvä olla mahdollisimman tunnettuja. Esimerkiksi tämän blogin suosituimmat ohjeet juuri nyt ovat paistetut perunat (ainekset: pussi perunoita, voita ja yksi sipuli) sekä mummuni lettutaikina (ainekset: vehnäjauhoja, maitoa, kananmunia, suolaa, sokeria ja voita paistamiseen). Samalla myös tarinallisuus on todella tärkeää: reseptiä on paljon kiinnostavampaa tehdä, jos siihen liittyy hyvä tarina.

Sekä taloustieteissä että ruoanlaitossa puhutaan resepteistä. Uskon, että reseptimetafora puhuttelee taloustieteilijöitä erityisesti siksi, että se sopii erinomaisesti yhteen sen oletuksen kanssa, että ihmisillä on valmiiksi päätettyjä tavoitteita. Se voi olla vaikkapa varallisuus – ruoanlaitossahan tämä päämäärä on useimmiten herkullinen ruoka pöydässä.

Mutta taloustiede ei ole ruoanlaittoa!

Ruoanlaitto ei tapahdu irrallaan muusta yhteiskunnasta. Ruokien hintojen nousu vaikuttaa paljon ostokäyttäytymiseen. Pandemiaa ennen kirjoitetut reseptit, joihin voi tulla vaikkapa tuoreyrttejä, kymmentä eri maustetta, sokeriherneitä, mungpavun ituja, sieniä, naudan sisäpaistia ja porsaan sisäfilettä (= kiinalainen hot pot GRV:n numerossa 7/2017) ovat tällä hetkellä auttamattomasti vanhentuneita.

Oma vaikutelmani on, että tällä hetkellä reseptiikkaa kirjoittavat ihmiset miettivät ainakin kohtalaisesti taloudellisuutta. Muuten alkaa tulla mieleen, että lopetanpa koko lehtitilauksen. Taloudellisuusajattelun lisäätymisestä saattaa seurata myös se, että taloustieteellisestä näkökulmasta – mitä se tässä sitten tarkalleen ottaen tarkoittaakaan – voi virrata ruokakirjoittamiseen myös enemmän vaikutteita.

Angner on levittämässä ilosanomaa taloustieteen hyödyllisyydestä. Tähän mennessä olen sanonut lähinnä, että kyllä, taloustieteellisessä lähestymistavassa voi olla jotain samaa kuin ruoanlaitossa. Mutta mitä nämä yhtäläisyydet ruoanlaiton kanssa tarkoittavat taloustieteille?

Vaikka taloustiede ja ruoanlaitto joskus muistuttaisivat toisiaan, meidän ei missään nimessä tule suhtautua taloustieteeseen ruoanlaittona! Tästä seuraa nimittäin kaksi isoa ongelmaa. Ensimmäinen niistä koskee yhteiskuntaa, toinen taas päämääriä.

Ensimmäiseksi: Yhteiskunta ei ole kotikeittiö. Yhteiskunnassa on paljon erilaisia ihmisiä ja toisistaan poikkeavia intressejä. Kotikeittiössä pahin, mitä tapahtuu, jos resepti on väärä, on että ruoka menee pilalle. Taloustieteellisellä tiedolla – sen käytöllä ja väärinkäytöllä – voi olla hyvin vakavia seurauksia. Tällaisissa tilanteissa on hyvä kysyä, kuka on kokki, millaiset mieltymykset hänellä on, ja millaisella tiimillä tarjoilua pitäisi suunnitella, että se palvelisi kaikkia.

Toinen ongelma: jos toimintaa jäsennetään teknisestä näkökulmasta, kysymys päämääristä jää usein sivurooliin. Kokin ei tarvitse käydä läpi isoja arvopohdintoja siitä, onko hänen tekemänsä ruoka oikein vai väärin. Vaikka ruokaan liittyy eettisiä kysymyksiä, ovat mielestäni nämä eettiset kysymykset yleensä aika kesyjä. Kysymys siitä, miksi kokki valitsi tietyn reseptin eikä toista, on mittakaavaltaan eri luokkaa kuin kysymys siitä, mikä sai taloustieteiljän valitsemaan oman reseptinsä. Jos kyse on vain tekniikasta, olisi silti ihan järkevää kysyä, että miten niistä päämääristä sitten on päätetty, ja millaisia intressejä nämä valinnat tukevat ja mitä sulkevat pois?

Yhteenvetona: Taloustiede voi tehdä sinusta teknisesti paremman kokin, mutta kokki ei muutu sen avulla yhtään paremmaksi ihmiseksi. Siihen tarvitaan keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa – mielikuvituksen kehittämistä, empaattisuutta ja halua ymmärtää toisia ihmisiä. Parhainta on tietysti se, jos kokilla on sekä tekniikka hallussa että moraalinen kompassi kunnossa. Sellaisessa pöydässä on yleensä hyvin mukava istua.

Lopuksi taas mainos

Tällä kertaa en mainostakaan uutiskirjettä! Mainostan sitä, että jos olet Helsingissä perjantaina 28.4. 17-19, tervetuloa kuuntelemaan Can economics can save the world? -keskustelutilaisuutta Tiedekulmaan! Tilaisuus alkaa Erik Angnerin esitelmällä. Sen jälkeen Erikin kanssa keskustelevat Outi Haanperä (Sitra), Minna Ylikännö (Työ- ja elinkeinoministeriö) sekä Sixten Korkman. Keskustelua johtaa Magdalena Małecka (Aarhusin yliopisto).

Tervetuloa siis vetämään omat johtopäätökset siitä, missä määrin ja milloin taloustiede on hyödyllistä. Jos et pääse mestoille keskustelua voi seurata myös etänä. Lisää tietoa tapahtumasta löytyy täältä, facebook-event puolestaan täältä. Julkaisemme keskustelun myös youtubessa tapahtuman jälkeen.

Reseptiikka jatkuu taas seuraavassa jaksossa. Aurinkoista viikkoa! 🙂