Tällä viikolla on hiihtolomaviikko. Olen reissussa nauttimassa äitini vieraanvaraisuudesta, eikä mun tarvitse kokata. Ajattelin kirjoittaa siksi vähän eksistentiaalisemmasta aiheesta, eli nelivuotiaan kanssa käydyistä filosofisista keskusteluista. Reissun päällä on tullut juteltua aika paljon hänen kanssaan.

Hän on alkanut tulla ikävaiheeseen, jossa häntä kiinnostaa oppia ymmärtämään ympärillä olevien ihmisten toimintaa. Olen itse hurjan iloinen tämän vaiheen alkamisesta. On kiehtovaa seurata sivusta, kun toinen ihminen etsii ja löytää sosiaalisen maailman lainalaisuuksia ensimmäisen kerran.

Tämä tuli esille viime viikolla. Meillä oli ollut mukava, sopivan hidas aamu. Yhtäkkiä, kun olin pukemassa lapselle ulkovaatteita, se alkoi itkeä kovaan ääneen. En ollut siinä hetkessä kaikkien empaattisin. Hitaan aamun vuoksi aikaa oli nyt vähän. Nyt nopeasti vaatteet päälle ja ulos ettei myöhästytä! Lapsi lähti miehen kanssa ulos ovesta, vieläkin itkevänä, pehmokarhua sylissä puristaen.

Vasta matkalla bussissa lapsi kertoi, miksi hän oli alkanut itkemään. ”Kun yhtäkkiä minun mieleen tuli kuolema, ja että kaikki kuolevat, vaikka siihen menee tosi pitkä aika, onneksi pienet lapset eivät kuole.” Tai jotain sinnepäin. Puolisoni oli lohduttanut häntä parhaansa mukaan. Kuulemma siinä kohti, kun hän siirtyi kolmanteen esimerkkiin, lapsi halusi jo vaihtaa puheenaihetta.

Kun kuulin näistä lapsen pohdinnoista, siitä nopeasta siirtymästä ilon ja surun välillä, tunsin pientä syyllisyyttä siitä, miten kylmästi olin hyvästellyt itkevän lapsen.

Pukeutuminen herättää tunteita

Tänään koitin pukea lapselle sukkahousuja. Hän ei olisi halunnut millään laittaa niitä jalkaansa. Hän oli tosi vihainen, kun yritin pukea niitä sille. Minustakin tuli sitten vihainen. Lopulta sovimme, että laitetaan vain kahdet legginsit päällekkäin. Tulimme siitä molemmat paremmalle tuulelle. Lapsi totesikin tästä että äiti, arvaa mitä mietin. No mitä? Minä mietin tunteita. Kysyin, mitä tunteista, ja hän antoi seuraavan selostuksen:

Ihmisellä on tunteita, jotka ovat tosi tosi isoja, hän aloitti. Ne voi kuitenkin pysäyttää ja siirtää toiseen ihmiseen. Miten? No puhumalla. Ja sitten ne tunteet ovat myös toisen ihmisen pään sisällä, lapsi sanoi ja koputti mun otsaani. Ja sitten sekin ihminen voi myös pysäyttää ne tunteet, ja siirtää ne toiseen ihmiseen eteenpäin. Kunnes kaikki ihmiset tuntevat niitä, ihan koko maailmassa, ja viereisessäkin maailmassa ja kaikkialla. Ja se on tosi, tosi pelottavaa. Hän korosti pelottava-sanaa moneen kertaan.

Lapsi oli vähän hämillään tästä ajatuksesta. Hänen oli selvästi vaikeaa kuvitella tätä koko ajatusta kerralla alusta loppuun. Sanoin, että tuo asia, mistä puhuimme, oli filosofiaa. Filosofia on tosi pelottavaa, se totesi, enkä voinut muuta kuin olla samaa mieltä.

Kaikki eivät vaikutu kaikesta

Musta lapsi oli hyvin kiinnostavan ajatuksen jäljillä, ja mulle tuli olo, että olimme löytäneet yhdessä jonkun tärkeän ajatuksen. Koitimme puhua siitä äidilleni. Tunne voi olla mikä vaan, lapsi kertoi – voi olla vaikka mietteliäs, iloinen tai surullinen – kaikki ne ajatukset voi siirtää toisen ihmisen pään sisälle. Niinkuin vaikka tämän mietteliään olon, se jatkoi.

Käytännönläheinen äitini oli sitä mieltä, että hänestä ei ollut tullut kovinkaan mietteliästä tämän keskustelun vuoksi. Häntä nimittäin kiinnosti, miten mietteliäälle lapselle saataisiin ulkohousut jalkaan. Joten totesimme, että ihmiset vaikuttuvat erissä määrin ja eri asioista.

Pidin silti paljon tästä keskustelusta. Se kertoi musta hyvin osuvasti empatiasta ja ihmisten vaikutuksesta toisiinsa: Jos on itse hyväntuulinen, luo todennäköisesti myös ympärilleen hyvää mieltä. Jos on vihainen kun lapsi ei ole halunnut laittaa aamulla sukkahousuja aamulla jalkaan, voi helposti saada muutkin ihmiset vihaisiksi. Levottomuus kulkee päiväkodissa koko ryhmän läpi. Ystävän ilosta tai surusta tulee helposti omaa onnea tai surua. Jaetut kokemukset ovat elämän parhaita asioita, samalla kun huonojen tunteiden siirtäminen eteenpäin voi pilata monta päivää ihan turhaan.

Mielestäni tämä keskustelu oli hyvä muistutus siitä, että aina on hyvä miettiä, millaisen vaikutuksen tekee muihin ihmisiin. Ja jos itseä alkaa ärsyttää jokin pieni juttu, voi vähän miettiä myös sitä, haluaako sitä siirtää eteenpäin. Tai jos on hyvällä mielin, voi olla helppoa jakaa sitäkin tunnetta eteenpäin.

Iloa päivääsi! Ruokajutut jatkuvat taas seuraavassa osassa.

Kuvat lapsen ottamia, toive oli ”kuvaa jotain mikä sinusta on mielenkiintoista”.