Esikäsittele vihannekset: Viipaloi sipuli ja hienonna valkosipuli. Kuutioi herkkusienet karkeiksi kuutioiksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Kuori ja kuutioi lanttu. Kuutioi suolakurkut.
Kuumenna 1,5 rkl öljyä kattilassa. Kuullota sipulia keskilämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes sipuli on saanut kauniin kuultavan pinnan. Lisää sitten mukaan hienonnettu valkosipuli, pilkotut sienet sekä 1 rkl öljyä. Paista seosta keskilämmöllä kunnes sienet ovat ruskistuneet, noin 6-8 minuuttia. Nosta seos sivuun ja lusikoi se odottamaan lautaselle.
Tee seuraavaksi ruskea kastike. Kuumenna n. 2,5 rkl öljyä kattilassa. Lisää siihen jauhot. Kuumenna sitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes se on muuttunut kauniin ruskeaksi. Lisää 3 dl kasvislientä ja kuumenna kunnes kastike sakeutuu. Sekoita hyvin ja lisää loput kasvisliemestä. Sekoita tasaiseksi.
Lisää pataan liemen kanssa kaikki kypsennystä kaipaavat ainekset: porkkanat, lanttu sekä belugalinssit. Lisää mukaan myös suolakurkku sekä paistetut sienet, sipuli ja valkosipuli. Mausta pata suolakurkkuliemellä, tomaattipyreellä, savupaprikalla, valkopippurilla, mustapippurilla, hunajalla sekä halutessasi gochujangilla. Anna poreilla keskilämmöllä noin 20 minuutin ajan.
Lisää pataan mukaan smetana sekä aurajuusto. Sekoita ja tarkista maku. Anna padan jatkaa poreilua vielä noin 5-10 minuutin ajan kunnes kasvikset ja linssit ovat pehmenneet kunnolla. Tarkista rakenne. Jos pata näyttää olevan jäämässä liian nestemäiseksi, sekoita 1 rkl jauhoja kylmään vesitilkkaan ja kaada se ohuena norona padan sekaan koko ajan sekoittaen. Jos pata on puolestaan liian kiinteä, lisää aavistus vettä. Pata vetäytyy vielä vähän viiletessään.
Tarkista maku lopuksi. Lisää suolaa tai muita mausteita oman fiiliksen mukaan. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunamuussin kanssa.