Go Back
amerikkalainen maustekurkku
Tulosta Jaa Facebookissa Pinnaa resepti

Amerikkalaiset maustekurkut

Bread and butter pickles toimii tosi hyvin leipien päällä. Aloita resepti mielellään edellisenä iltana ennen kuin aiot purkittaa kurkut. Alkuvaiheessa suolan imeytymiseen kannattaa varata aikaa 4-24 tuntia. Valmiiden säilykkeiden olisi hyvä tekeytyä ainakin päivän, mielellään kahden, verran.
Valmisteluun 1 day
Liedellä 15 minutes
2 days

Välineet

  • 2 viiden desilitran vetoista säilöntäpurkkia

Ainekset

  • n. 700 g avomaankurkkuja ohueksi viipaloituna
  • 1 punainen paprika viipaloituna ohueksi
  • 1 sipuli viipaloituna ohueksi
  • 40 g suolaa
  • 3 dl omenaviinietikkaa
  • 200 g sokeria
  • 1 rkl vaaleita sinapinsiemeniä
  • 1 tl mietoa chilirouhetta

Ohjeet

  • Aloita viipaloimalla vihannekset. Viipaloi kurkku noin 5 mm ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi sipuli ja kurkku ohuiksi viipaleiksi. Asettele annokset kulhoon, ja ripottele suolaa kerrosten väliin. Sekoita vielä lopuksi, jotta suolaa on tasaisesti kaikkialla. Nosta kulho jääkaappiin odottamaan seuraavaan päivään, tai ainakin neljän tunnin ajaksi.
  • Ota kulho pois jääkaapista. Pese kasvikset, jotta niistä lähtee mahdollisimman paljon suolaa pois. Jätä ne valumaan siivilään.
  • Desinfioi seuraavaksi purkit. Kuumenna isossa kattilassa vettä ja upota pestyt purkit, niiden tiivisteet ja mahdolliset kannet 2 minuutiksi siihen.
  • Tee seuraavaksi mausteliemi. Mittaa isohkoon (3-5 litraa) kattilaan omenaviinietikka, sokeri, vaaleat sinapinsiemenet ja chilirouhe. Kuumenna mausteliemi.
  • Kun seos kuplii, lisää vihannessuikaleet mukaan. Kun seos alkaa poreilla, keitä kasviksia noin 1-2 minuuttia kunnes ne ovat lämmenneet kunnolla. Älä keitä liian kauan, jotta niissä säilyy vielä rapeutta.
  • Purkita säilykkeet desinfioituihin astioihin. Lusikoi kurkkusäilyke purkkiin. Lisää säilöntälientä kunnes kurkut ovat peittyneet. Painele kurkkuja alaspäin, jotta purkkiin ei jää ilmakuplia. Lisää säilöntälientä niin paljon, että sen pinta jää noin 2 cm päähän purkin reunasta. Jätä purkit viilentymään pöydälle.
  • Nosta viilenneet säilykkeet jääkaappiin. Anna kurkkusäilykkeiden odotella jääkaapissa ainakin päivän, mielellään kahden, ajan.

Lisätietoa

Voit myös umpioida purkit, jos haluat säilyttää kurkkuja kuiva-ainekaapissa huoneenlämmössä. Esimerkiksi Martoilta löytyy lisätietoa umpioinnista