Go Back
Tulosta Jaa Facebookissa Pinnaa resepti

Alice Watersin perunasalaatti

Elegantti ja helppo perunasalaatti, joka maistuu hyvältä läpi vuoden.
Genre Salad
Aikaa yhteensä 45 minutes
Annoksia 4 annosta

Ainekset

  • 800 g kiinteitä perunoita
  • 2 kananmunaa, huoneenlämmössä vapaaehtoinen, ks. vihje
  • 1 rkl viinietikkaa esim. valkoviini-, punaviini-, siideriviini- tai riisietikka
  • suolaa ja pippuria maustamiseen
  • puolikas punainen sipuli hienonnettu pieniksi kuutioiksi tai suikaleiksi
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl ruohosipulia hienonnettuna
  • 1 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna

Ohjeet

  • Keitä perunat suolatussa vedessä kunnes ne ovat kypsiä, noin 15 minuuttia. Valuta perunat lävikössä ja anna niiden kuivua. Leikkaa suupalan kokoisiksi paloiksi ja laita ne kulhoon.
  • Keitä sillä välin munat, noin 9 minuutin ajan - poreilevassa mutta ei täysiä kiehuvassa vedessä. Viilennä ne kylmässä vedessä ja kuori munat. Jätä odottamaan.
  • Kaada etikka perunakuutioiden päälle ja sekoita etikka sekaan rauhallisesti. Lisää samalla pieni ripaus suolaa ja pari rouhaisua mustapippuria. Jätä kulho odottamaan noin 7 minuutiksi, jotta etikka ehtii imeytyä perunoihin.
  • Lisää salaattiin pilkottu sipuli sekä oliiviöljy. Sekoita varovaisesti. Tarkista maku, ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
  • Pilko kananmunat. Sekoita munat, hienonnettu persilja ja ruohosipuli varovaisesti perunasalaatin sekaan. Nosta tarjolle.

Lisätietoa

Tätä reseptiä voi muunnella omien mieltymysten mukaan, esimerkiksi:
  • Korvaa kananmuna jollain kovalla juustolla, esimerkiksi (vegaanisella) fetajuustolla.
  • Korvaa oliiviöljy majoneesilla (n. 0,8 dl)
  • Lisää mukaan 2 rkl kuivattuja säilykekapriksia tai oliiveja.