Kuumat kelit tuovat mukanaan viileät keitot. Salmorejo on yksi klassisimmista välimeren kylmistä keitoista. Klassikkoreseptin ainekset ovat suoraviivaisia. Keittoon vaaditaan tomaatteja, oliiviöljyä ja leipää – sekä jonkin verran aikaa odotteluun. Meininki on hyvin samanlainen kuin toisessa espanjalaisessa klassikkokeitossa, gazpachossa – salmorejo on maultaan tosin rikkaampi. Keittoa tarjotaan etenkin Andalusian alueella.

Resepti on Georgina Haydenin kirjasta ”Stirring slowly” – aivan kuin edellisen postauksen maapähkinävoi-rusinakeksitkin. Keitto valmistuu nopeasti blenderissä. Eniten aikaa menee siihen, jos päätät kaltata tomaatit. Hayden näyttää tehneen reseptistä myös version, joka on vielä tätäkin rikkaampi, ja johon tulee myös paahdettuja manteleita.

Nenä kiinni kirjassa – parasta kesässä

Viime kesällä käytin kylmää tomaattikeittoa hyvänä tekosyynä kirjoittaa myös lukulistalla olleesta kaunokirjallisuudesta. Koitan lueskella kesällä kirjoja, jotka liittyvät elämän, kuoleman ja rakkauden mysteereihin. Lapsi on alkanut kasvaa sen verran isommaksi, että hänkin viettää aikaa jo Aku Ankkojen parissa – mullakin on lukuaikaa asteen paremmin kuin aiempina vuosina.

Olen lueskellut erityisesti Orhan Pamukia. Luin uudelleen yhden omista nuoruuden suosikkikirjoistani, Viattomuuden museon. Kirja oli vetävä toisellakin lukukerralla. Kirja kertoo henkilöstä, joka obsessoituu kaukaiseen sukulaisnaiseensa. En tiedä, tällä lukukerralla kertojaminän esineellistävä tapa suhtautua naisiin ei tuntunut ihan kestäneen aikaa ja #metoota. Mutta kirjassa oli yhä paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Pidin tavasta jolla juoni oli kudottu yhteen, maailma hengitti ja oli täynnä yksityiskohtia, kirja veti mukaansa ensi hetkestä lähtien sisäänsä. Olen viettänyt itse paljon aikaa museoissa ja pohtinut paljon myös museoiden olemusta ja tarkoituksia. Mielestäni tämä kirja on paras kirja, jota tuosta aiheesta on kirjoitettu.

Juhannuksena luin Pamukin Uuden elämän – tästä kirjasta välittyi taas vähän etsiskelevämpi fiilis. Kirjoitustyyli on paljon kokeilevampi. Uusi elämä kertoo henkilöstä, jonka elämä menee uusiksi hänen luettuaan uuden kirjan. Hän päätyy metsästämään kolareita, koska kolareiden yhteydessä henkilöt siirtyvät uuteen elämään.

Tietokirjallisuuden puolelta luin Naomi Kleinin Doppelgangerin. Kirjassa Klein puhuu varjomaailmoista ja siitä, mikä saa ihmiset hurahtamaan salaliittoteorioihin. Kirja oli aika hajanainen kokonaisuus, Klein puhuu kirjassa niin Naomi Wolfista kuin omasta juutalaisuudestaan kuin kokemuksistaan neuroepätyypillisen lapsen vanhempana… Mutta kirjassa oli paljon kiinnostavia huomioita. Mut se sai pohtimaan sitä, että ihmisillä on todella erilaisia tapoja vastata ja suhtautua ilmastokriisiin. Klein esittää, että salaliittoteoriatkin ovat varjomaailman ilmentymä ihan samoista teemoista, joita hän on käsitellyt muussakin tuotannossaan – kapitalismista ja ilmastokriisistä.

Elämän mysteerin jäljillä

Lisäksi olen lueskellut Clarice Lispectoria – sekä ”Oppiaika eli Nautintojen kirja” sekä nyt Passiota. Nämä kirjat ovat olleet todella hämmentäviä, mystisiä ja kokeilevia – niissä käsitellään sitä, mitä ihmisen identiteetti on, ihmisen matkaa ihtsetuntemukseen, hänen ääriviivojaan ja matkaa toisen ihmisen äärelle. Tuntuu, että molemmat kirjoista ovat sellaisia, että vaikka niitä lukisi kuinka monta kertaa, ei kaikkiin tasoihin silti pääse käsiksi. Mutta kirjoissa on silti jotain kiehtovaa. Tuntuu että niissä ollaan olemisen mysteerin äärellä.

Kevyemmästä kirjallisuudesta luin Suvi Ratisen Hyvän tarjouksen. Kirjan takakannessa esitettiin, että kyseessä on ”hulvaton perhetarina”. Se oli kyllä täysin virheellistä markkinointia. Kirja kertoi naisesta, joka oli kasvanut köyhyydessä, ja tuli nyt vanhempiensa luokse ostaakseen heidän talonsa. Kirjassa oli muutamia todella hyvin kirjoitettuja kohtauksia siitä, miltä lapsiperheiden köyhyys näyttää ja tuntuu. Kirjassa parasta oli hänen kuvauksensa siitä, miltä tuntui kuin sai tietää Suomen huutokauppakeisarin käyneen hänen vanhempiensa kotona, ostamassa vanhoja Karhulan lasipurkkeja, joita kertojaminä olisi halunnut itse omaan kotiinsa.

Lomaa on onneksi vielä jonkin verran jäljellä. Toivon, että ehtisin vielä lukea ainakin vielä yhden kirjan. Se on onneksi helpompaa silloin, kun ei tarvitse käyttää paljoa aikaa kokkaamiseen – ja kokkaa esimerkiksi tätä salmorejoa.

Keiton voi tarjota elegantisti jostain lasisesta perintökannusta. Tai sitten muovisesta litran mitasta.

Päälle laitetaan kovaksi keitettyjä kananmunia. Oma suositusaikani on kymmenen minuuttia, Hayden keittää omiaan kolme minuuttia vähemmän. Käytin itse leipänä tässä Lidlin valmisleipää. Sen makuun kuuluvat siemenet maistuivat keitosta vähän läpi, mutta eivät liian häiritsevällä tavalla.

Toinen kylmä keitto, mitä olen kokannut viime aikoina on ollut reseptiltään vielä salmorejoakin yksinkertaisempi. Siinä blenderiin heitetään puolikas cantaloupemeloni, yksi kurkku ja puoli nippua minttua. Jos tämä keitto on täyttävä, sen yleistunnelma on puolestaan tosi raikas.

Aurinkoisia päiviä!