Fattoush eli libanonilainen leipäsalaatti on yksi meidän talouden yleisimmin kokatuista pääruokasalaateista. Herkulliseen salaattiin ei kyllästy ihan helpolla. Tai siis: voiko ihminen koskaan kyllästyä tomaattiin, kurkkuun, sipuliin ja leipään? Jollain ihmeen kaupalla tämä salaattiresepti ei ole kuitenkaan koskaan päätynyt blogiin asti. Syytän sitä, että tämä leipäsalaatti kuuluu vahvemmin puolison kuin mun ohjelmistoon. Hän tekee paremman kastikkeen – nyt se löytyy onneksi myös täältä.

Leipä tulee Puhoksen ostarilta. Ostan monet mun keittiön vakkariaineksista lähesaina sieltä – ainakin tahinin, grillatun paprikan ja kikherneet. Pidän paljon myös niiden yrttivalikoimasta, etenkin mintusta, lehtipersiljasta ja kevätsipulista. Ja melkein joka kerta, kun käyn siellä, mulla tarttuu mukaan myös ainakin yksi pussillinen vaaleaa leipää. Mielellään kaksi pussillista, sillä usein lapsi tahtoo maistaa lämmintä leipää jo kotimatkalla.

Tämä leipä ei kuitenkaan säily pitkään hyvänä. Se kuivahtaa jo yhden päivän jälkeen. Olen aiemmin käsitellyt tätä ongelmaa italialaisen leipäsalaatin panzanellan yhteydessä. Tosin – rehellisyyden nimissä – usein ostan leipää ihan vain voidakseni syödä tätä salaattia.

Matkalla Seurasaaressa

Tämä fattoush-salaatti pakattiin mukaan reissulle, joka suuntautui Seurasaareen. En ollut käynyt koskaan siellä aiemmin, vaikka olen asunut Helsingissä jo kohta 20 vuotta. Ihan kreisiä! Ja olen vielä ollut jossain vaiheessa elämääni ihan kunnolla kiinnostunut historiasta. Hurahdin Samuli Paulaharjun kirjoihinkin… Niitä olisi kuulunut tulla lukemaan tänne!

Seurasaari oli todella ihana, kaikki oli tosi siistissä kunnossa. Talot olivat todella erilaisia. Siissä oli paljon yksityiskohtia, jotka ilmensivät hauskasti eroja Suomen eri alueiden välillä. Perinnekäsitöitäkin oli reilusti esillä.

Kiehtovia suomalaisia asioita, niitä on paljon!

Mulla on ollut kesäloman aikana vähän kaksijakoinen suhde suomalaisen kulttuurin kanssa. Olen päätynyt syventymään siihen nyt yllättävän paljon.

Todella monet mun kiinnostuksenkohteista linkittyy tavalla tai toisella suomalaiseen kulttuuriin. Arabian ja Marimekon muotoilukieli, viime vuosien Finlandiavoittajat, Itä- ja Länsi-Suomen kulttuuriset erot, miten kudotaan räsymattoja, muinaisuskonnot tai herätysliikkeet, Ruotsin-muuttoliike, Juho Kuosmasen Hytti numero 6 – tämä kaikki on tosi tuttua. Voin puhua näistä teemoista iltakaupalla. Ja olen puhunutkin, usein jopa pyytämättä.

Kuvaavaa on, kun kävelin lapsen kanssa Seurasaaressa, se alkoi matkia mua yllättäen: ”Huomaa että tämä talo ei edusta pohjalaista tyyliä!” Se kuulosti viisivuotiaan suusta hyvin hassulta. Vähän hävetti, enemmän huvitti.

Olen tullut nyt kesäloman aikana aika tietoiseksi kanasaalis-aatteesta. Kävimme parin viikon sisään Runebergin kodissa, Kansallismuseossa, Seurasaaressa ja Designmuseon ”Suomalainen muotoilu” -näyttelyssä. Jos siinä ei saa jotain tuntumaa kansallisuusaatteen nykytilanteesta, niin jokin on pielessä.

Suomalainen kulttuuri – laajaa ja elävää

Kansallisuusaate oli esillä Seurasaari-retkipäivänäkin. Päivän uutisissa keskusteltiin Purran vanhoista blogipostauksista. Keskusteluhan on vain jatkunut sen jälkeen, kaikenlaisilla vilpillisen oloisilla anteeksipyynnöillä ja perussuomalaisten hyvin heikosti piilottelemalla rasismilla.

Tahtoisin ajatella, että se, että pitää suomalaisista asioista, ei johda siihen, että seuraavassa hetkessä on pistämässä rajoja säppiin. Mulle tarinan opetus on että kulttuuri elää ja muuttuu. Ja että siihen kuuluu vuorovaikutus, halu yhdistellä asioita ja tulkita asioita uudelleen. Ja että tämä muutoksen ymmärtäminen on tärkeää: on tärkeää ymmärtää todellisuuksia, elämisen tapoja ja haaveita jotka poikkeavat omasta nykyisestä näkövinkkelistä.

(Muistan, että tämä on jotain, mistä puhuttiin tosi paljon yliopistolla mun opiskeluvuosina 2000-luvun alussa. Ymmärtämisen merkityksestä, samoin kuin toiseudesta, puhuttiin niin monella eri kurssilla! Mua on mietityttänyt viime aikoina, mitä näille ”on tärkeää ymmärtää eri kulttuureja ja eri tapoja ajatella” -ajatuksille nykyisin kuuluu. Mutta ainakin silloin tämä ajatus niin vahvasti pinnalla kaikkialla: reppureissaamisia, vaihto-oppilasvuosia, vieraiden kielten ja humanististen aiheiden opiskelua perusteltiin tällä näkökulmalla.

Kai nämä teemat kiinnostavat nuoria ihmisiä edelleenkin? Kuitenkin, samaan aikaan monissa populaareissa puheenvuoroissa esitetään, että nuoremmat ihmiset tavoittelevat nykyisin (ymmärrettävästi) selkeämpää taloudellista varmuutta. Silloin riskivalinnat, kuten päätös opiskella humanistisia tieteitä tai taidetta, tuntuvat entistä enemmän luksukselta.

Mun oma näppituntuma asiasta on, että kulttuurikeskustelun yksipuolisuus johtuu myös humanististen tieteiden rahoituksen määrän vähenemisestä. Jos on vähemmän ihmisiä, jotka tutkivat omalakisia aiheita, on julkisessakin keskustelussa yksipuolisemmin asiantuntijoita ja mielipiteitä. Varsinkin Suomen kokoisessa maassa. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa asiantuntijat on lukeneet suureksi osaksi aika lailla samat kirjat ja uutiset.)

Liittyykö tämä mitenkään fattoush-leipäsalaattiin?

Tämä on pohjimmiltaan kepeä blogi – ja olen sitä paitsi vielä hetken lomilla – joten en aio jatka näitä spekulaatioita pidemmälle 🙂

Sanon kuitenkin yhden asian: Jos tässä blogissa kokattaisiin vain suomalaista ruokaa, ja mielellään vain suomalaisista raaka-aineista, niin aika yksipuolinen kattaus olisi luvassa. Poissa olisivat wokit, curryt, kebabit, taginet, pizzat ja sushit. Ja perunakin, jos mennään muutama vuosisata ajassa taaksepäin.

Se, mitä jäisi jäljelle, poikkeaisi merkittävästi kaikista nykyisistä ruokaohjelmista ja ravintolatarjonnasta. Ja siitä, miten ihmiset kuluttavat ja tahtovat kuluttaa.

Mitä Samuli Paulaharju tästä sanoisi?

En tiedä! Mutta tiedän, miten hän kuvasi Peräpohjolan kansan liikkumista entisvanhaan:

”Siellä poika paineli samoja polkuja kuin isäkin, ja nouseva polvi sivakoi kalmistoihin vaipuneen kansan aukomaa latua. Peräpohjolan äkäiset virrat vaikeuttivat uusien suuntien tuloa erämaihin, korpien kaitaiset tiet ja metsäpalkaat eivät suvainneet alamaiden leveää, joutuisaa menoa. Lapinkorven virtoja kuljettiin vain selkä köykyssä sauvoen ja kiveliöiden keinoja taivallettiin verkalleen kontti selässä.”

Polut saattavat vaihtua, mutta liike ei silti lopu. Nykyisin eväskonttiin voi onneksi pakata mukaan vaikkapa tämän fattoush-leipäsalaatin 🙂

Iloa päivääsi!

Eväsboksiin sopivat myös:

• Helppo pastasalaatti
• Retkinuudelit maapähkinäkastikkeella
• Vietnamilainen riisinuudelisalaatti
• Tomaatti-maissi-persikkasalaatti
• Kaalisalaatti vietnamilaiseen tyyliin

Piristä sähköpostiasi ruokakuulumisilla – tilaa uudet reseptit sähköpostiisi:

En jaa osoitettasi koskaan eteenpäin, ja voit lopettaa tilauksen koska vain.